Hyppää sisältöön

MTV Uutiset: SDP:n taustavaikuttajaa epäillään epäasiallisesta käytöksestä nuoria demarinaisia kohtaan

Lindberg pahoittelee MTV Uutisille toimintaansa ja perustelee sitä muun muassa vitsailulla ja sarkasmilla.

Två luftballonger med Sdp:s röda logga på.
SDP selvittää Tage Lindbergin toimintaa. Kuva: Ismo Pekkarinen / All Over Press
Varpu Kiviranta,
Laura Kangas

Useat naispuoliset SDP-toimijat kertovat MTV Uutisille puolueessa toimivan taustavaikuttaja Tage Lindbergin epäasiallisena pidetystä käytöksestä.

MTV Uutisten haastattelemat naiset kertovat Lindbergin tarjonneen nuorille demarinaisille koulutuksia ja mentorointia tavalla, jonka naiset ovat kokeneet ahdistavaksi.

Myös SDP on selvittänyt Lindbergin toimintaa. Selvitystyö on vielä kesken.

Lindberg pahoittelee MTV Uutisille toimintaansa ja perustelee sitä muun muassa vitsailulla ja sarkasmilla.

Useat MTV Uutisten haastateltavat kuvailevat Lindbergin huumorintajua roisiksi, lennokkaaksi ja vanhan maailman jutuksi.

Lindberg työskentelee Suomen Ekonomeissa erityisasiantuntijana. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustajana.

MTV Uutiset kirjoittaa, että tapaukset ajoittuvat noin kymmenen vuoden sisälle. Tuorein on viime keväältä. MTV Uutiset kertoo muun muassa tapauksesta, jossa Lindberg on vannottanut nuorta naista, ettei hänen mentoroinnistaan saisi kertoa kenellekään. Kolme naista kertoi MTV Uutisille Lindbergin esittäneen suorasukaisia kysymyksiä seksielämästä.

Suosittelemme sinulle