Hyppää sisältöön

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja Turun Mannerheiminpuiston ryöstöstä viime viikolta

Kolme nuorta jahtasi miestä aamuyöllä. Miehen onnistui paeta väliin tulleiden miesten vuoksi. Toinen väliin tulleista ryöstettiin.

Näkymä Mikaelinkirkosta Mannerheiminpuistoon.
Arkistokuva Mannerheiminpuistosta Turusta. Kuva: Linus Hoffman/Yle
Tarja Hiltunen

Lounais-Suomen poliisi pyytää Twitterissä edelleen havaintoja ja tietoja Turun Mannerheiminpuiston lähellä aamuyöllä 31. toukokuuta tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä. Epäiltyjen tavoittamiseksi ja rikosten selvittämiseksi myös puistossa jahdattua miestä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin.

Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä noin puoli neljän aikaan noin 40-vuotias mies joutui tiettävästi kolmen nuoren jahtaamaksi Turun Mannerheiminpuistossa.

Kaksi lähellä ollutta miestä puuttui tilanteeseen, jolloin jahtaamisen kohteena ollut mies pääsi pakenemaan Puistokadun yli Mikaelinkirkon puolelle. Hän todennäköisesti jatkoi matkaansa Raision suuntaan.

Tämän jälkeen nuoret miehet ottivat kohteekseen toisen tilanteeseen puuttuneen miehen. Teräaseella uhaten nuoret ryöstivät mieheltä puhelimen, minkä jälkeen he poistuivat paikalta. Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä.

Tiedot voi toimittaa poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Suosittelemme