Riihimäen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kaupunginjohtajan palkkausta ja siihen liittyvää asuntoetua.
Valtuusto päätti lopulta äänin 30–13 myöntää 450 000 euron lisämäärärahan asunto-osakeyhtiön osakkeiden ja siihen kuuluvien tilojen osakkeiden hankintaan ja sekä varainsiirtoveroon.
Äänestykseen päädyttiin, kun demarien Petri Mattila teki muutosesityksen, jonka mukaan hankkeesta pitäisi luopua kokonaan.
Asuntokauppaa vastaan äänestivät kokoomuksen Eija Aittola, perussuomalaisista Jari Heikkinen, Pauli Juurinen, Marko Kauppi, Anu Salo, Heidi Selenius ja Janne Tikka. Demareista Niina Bitter, Taru Ahonniemi, Maarit Lindberg, Silja Nurmi ja Petri Mattila sekä Liike Nytin Terhi Vesala.
Kaupunki aikoo ostaa rautatieaseman tuntumasta velattoman, arvoltaan 450 000 euron virka-asunnon, johon kaupunginjohtaja Jouni Eho perheineen voisi muuttaa. Kauppaan kuuluu 25 000 euron arvoinen autotalli.
Näin kaupunginjohtajan nykyinen palkka nousee korotetun asuntoedun verran eli noin 880 eurolla kuukaudessa.
Lainanottoa ei tarvita, vaan hankinta katetaan Riihimäen seudun terveyskeskuksen purkamisesta omistajille tulevan pääoman palautuksella.
Keskustelut alkoivat tammikuussa
Riihimäen johtopesti on ollut viime vuosina tuulinen.
Ehon edeltäjä Jere Penttilä ehti olla virassaan reilun vuoden, kunnes siirtyi yksityissektorille. Penttilän edeltäjä Sami Sulkko puolestaan viihtyi virassaan hieman pidempään. Myös heillä oli käytössä asuntoetu ainakin jonkin aikaa.
Kaupunginjohtajan tavoitekeskustelussa tammikuussa käytiin keskustelua Ehon sitouttamisesta Riihimäkeen. Esiin tuli mahdollisuus koko perheen käyttöön sopivan asunnon asuntoedusta, kertoo Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riku Bitter.
Kaupunginjohtajalla on tällä hetkelläkin Riihimäellä työsuhdeasunto hänen henkilökohtaisia tarpeitaan varten. Asunto on osa hänen palkkaansa.
Asuntoetu on osa kaupunginjohtajan kokonaispalkkaa. Uudella järjestelyllä Jouni Ehon kokonaispalkka nousee nykyisestä 10 800 eurosta yli 11 000 euroon. Kokonaispalkasta vähennetään verot ja asunnon verotusarvo.
Uudessa asunnossa verotusarvo on noin 1 500 euroa, kun kaupunginjohtajan nykyisen työsuhdeasunnon ja sähköedun verotusarvo on noin 650 euroa.
Palkka on yli keskiarvon, mitä kaupunginjohtajalle maksetaan yli 20 000:n, mutta alle 50 000 asukkaan kunnissa. Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilasto vuodelta 2021 kertoo, että kaupunginjohtajan tehtäväkohtaisen palkan keskiarvo oli 10 443 euroa.
Asuntohankinta on investointi
Asia on herättänyt Riihimäellä keskustelua. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riku Bitter muistuttaa kuitenkin, että kaupungin näkökulmasta kyseessä on investointi.
– Asunnon, kiinteän omaisuuden hankintaa ei pitäisi sekoittaa keskusteluissa vuosittaiseen käyttömenoon. Tämä on investointi, joka todennäköisesti pitää arvonsa ja joka voidaan realisoida. Ei ole kyse kaupungin käyttömenoista, Bitter painottaa.
Asunto jää kaupungin omistukseen, vaikka Jouni Eho jossain vaiheessa jättäisi tehtävänsä. Asunto on esimerkiksi mahdollista tarjota osana kokonaispalkkaa tulevalle kaupunginjohtajalle tai myydä.
Asuntoetu voi olla kilpailuetu johtajahaussa
Kunnanjohtajien yhdistyksessä asiaa seurataan mielenkiinnolla, sillä kunnanjohtajan asuntoetu ei ole kovin tavallista. Yhdistyksen puheenjohtaja, Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka pitää asuntoetua palkkauksen näkökulmasta uudenlaisena.
– Onhan tämä kuntajohtamisenkin maailma muutoksessa. Hakijamäärät ovat vähentyneet ja palkkauksesta puhutaan paljon ja sitä käsitellään julkisuudessa. Tällainen on ehkä aika mielenkiintoinenkin tapaus, miten tässä käy.
Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jaakko Majava vahvistaa, että asuntoetu ei ole kovin yleisesti käytössä.
– Eduista sovitaan johtajasopimuksessa ja yleensä ne liittyvät viranhoitoon ja sen edellytyksiin. Tyypillisiä ovat puhelinetu ja autoetu, mutta muut edut ovat aika harvinaisia. Asuntoetujakin on joillain kuntajohtajilla.
Pitääkö kunnan- tai kaupunginjohtajan sitten asua johtamallaan paikkakunnalla? Majavan mukaan tämä on jokaisen johtajan oma valinta. Kunnanjohtajan avoimiin paikkoihin hakijoiden houkuttelukeinona asunto voi tosin olla varteenotettava, Majava sanoo.
– Miksi ei asuntoetu voisi olla toimiva ratkaisu? Sillä varmistetaan, että viran vastaanottohetkellä on yksi asia vähemmän murehdittavana.