Hyppää sisältöön

Sankarillista vai ongelma? Nuorten kansanedustajien ero aluevaltuustosta jakaa mielipiteet kahtia, tutkija ymmärtää molempia

Kumpi on tärkeämpää: vallan keskittymisen ehkäisy vai äänestäjän oikeusturva? Edes tutkijalla ei ole tähän yhtä oikeaa vastausta. Lainsäädäntö ei rajoita, monellako tuolilla sama voi istua.

Miko Bergbom ja Joakim Vigelius eduskunnassa.
Joakim Vigelius (vas.) ja Miko Bergbom erosivat kansanedustajan työn takia aluevaltuustosta toisin kuin muut Pirkanmaan kansanedustajat. Kuva on otettu huhtikuussa, kun eduskunnassa tarkastettiin valtakirjat. Kuva: Silja Viitala / Yle
Anu Leena Hankaniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Perussuomalaiset ensimmäisen kauden kansanedustajat Miko Bergbom ja Joakim Vigelius erosivat maanantaina Pirkanmaan aluevaltuustosta. Tämä herätti sekä arvostelua että ymmärrystä yli puoluerajojen.

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) paheksui eroa ja pelkäsi sen laskevan aluevaltuuston arvoa. Aluevaltuutettu Anneli Taina (kok.) sanoi toivovansa, että lainsäädännössä kiinnitettäisiin asiaan huomiota.

– Eduskunnasta eroamiselle on määritelty tiukat rajat. Vastaavat pitäisi olla myös aluevaltuustossa, hän sanoi.

Aluevaltuutettu, kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) puolestaan ilmaisi Twitterissä tukensa Bergbomille ja Vigeliukselle.

– Minusta ei ole hyvä sen paremmin ajankäytöllisesti kuin vallanjaonkaan kannalta, että sama ihminen tekee yhtä aikaa päätöksiä kolmella eri tasolla.

Päätöstä pidettiin myös linjakkaana, sillä Bergbom ja Vigelius kertoivat puhuneensa tästä jo ennen vaaleja.

Vallan keskittyminen

Yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta ymmärtää molempia mielipiteitä. Hänestä kyse on vallan keskittymisen vastustamisesta ja toisaalta äänestäjän oikeusturvasta. Karimäki ei ota kantaa siihen, kumpi on tärkeämpi näkökulma.

– Itselläni ei ole valmista vastausta, eikä varmaan kellään, että kumpaa näistä tulisi painottaa. Tämä on laajemman keskustelun paikka.

Keskustelu monella tuolilla istumisesta on ryöpsähtänyt tuoreen aluehallintouudistuksen jälkeen. Suomessa sama ihminen voi olla periaatteessa ministeri, kansanedustaja, aluevaltuutettu ja kunnanvaltuutettu. Lainsäädäntö ei rajoita tätä. Osa tehtävistä tukee Karimäen mukaan toisiaan, mutta toisaalta valta voi näin keskittyä harvoille.

Bergbom ja Vigelius painottivat erossa juuri vallan keskittymisen ehkäisyä. Vigelius puhuu maan tavasta.

– Maan tapaan kuuluu, että poliitikkoja kannustetaan kahmimaan itselleen kaikki mahdolliset positiot: kunnan- ja aluevaltuustot, niiden lauta- ja valiokunnat sekä hallituspaikat ja puheenjohtajuudet. Päälle vielä kansanedustajuus, jos hyvin käy. Jotain rajaa, hän perusteli Twitterissä.

Vigeliuksen mukaan monella tuolilla istuvan rooli voi olla vähäinen.

Äänestäjän oikeusturva

Jenni Karimäen mukaan kolikon toinen puoli on äänestäjän oikeusturvassa.

– Ne ihmiset, jotka ovat heitä aluevaltuustoissa äänestäneet, menettävät edustajansa.

Äänestäjä ei välttämättä äänestäessään tiedä, pysyykö ehdokas paikassa tai tuleeko siihen varaedustaja.

– Tämä on toinen puoli kysymystä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 7.6. kello 23:een saakka.

Suosittelemme sinulle