Suomalaisten patoturvallisuuden asiantuntijoiden mukaan Kahovkan padon räjäyttäminen Ukrainassa uhkaa aiheuttaa valtavan ympäristötuhon ja jopa hengenvaaraa alueen ihmisille.
Pato räjäytettiin varhain tiistaiaamuna Hersonissa, ja Dneprjoki tulvii. Vahinkojen laajuutta ja tulvimisen astetta selvitetään parhaillaan.
Tässä jutussa maa- ja metsätalousministeriön johtava vesitalousasiantuntija Eija Isomäki ja SYKE:n johtava asiantuntija Seppo Hellsten kertovat ensitiedot padon hajoamisen vaikutuksista.
Vuodon tukkiminen on epätodennäköistä
Isomäki arvioi kuvien perusteella, että kyseessä on massiivinen, betonipatoon kohdistunut räjähdys.
Pato ei ole todennäköisesti rikkoutunut juurta myöten, jolloin osa vedestä pysyy yläpuolella altaassa. Sen tukkiminen on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, koska se on tapahtunut leveällä alueella.
Todennäköisesti ukrainalaiset ovat arvioineet, että veden tuloa ei voi hillitä, vaan se valuu räjäytetyn aukon alapinnan tasolle.
– Vesi on vaikea elementti hallita. Kuvista näkyvän virtauksen perusteella rakennuksiin törmätessään vesimassa tulee aiheuttamaan tuhoa, Isomäki sanoo.
Hyökypulssi liikuttaa romua ja tauteja
Hellstenin mukaan tarkkoja tietoja tulvan alle jäävistä alueista ei vielä ole, mutta hyökypulssin kulku tiedetään yleisesti.
– Pulssi on todella vaarallinen, vesi nousee muutamassa minuutissa useita metrejä. Sen voima tasoittuu, mutta vettä riittää yläpuolisessa tekoaltaassa todella paljon.
Sen mukaan lähtee likimain kaikki – jokiliikennekalusto, rakennukset, maa-ainesta.
– Myös jätevedenpuhdistamot ja raakavedenottamot lähtevät ja niiden raskasmetallit ja lietteet. Veden mukaan lähtee yläpuolisesta altaasta miljoonia kuutiometrejä haitallisia aineita, Hellsten varoittaa.
Tulvaveden mukana myös taudit voivat levitä.
Alajuoksulla raakaveden ottoon tulee vaikeuksia siltin ja ympäristömyrkkyjen takia.
Korjaus 6.6.2023 klo 13.08: Korjattu Eija Isomäen tämänhetkinen organisaatio. Isomäki palaa aiemmin jutussa olleeseen patoturvallisuuden asiantuntijan tehtävään Kainuun ely-keskukseen kahden viikon kuluttua.