Hyppää sisältöön

Tulkinta työaikajoustoista hiertää henkilökohtaisten avustajien työriidassa – osapuolet tapaavat torstaina valtakunnansovittelijan johdolla

Viikon kestävän lakon ulkopuolelle on rajattu työ, jonka tekemättä jättäminen voisi vaarantaa avustettavien hengen tai terveyden.

Tyhjä pyörätuoli on ikkunan edessä.
Lakko vaikeuttaa vammaisten henkilöiden arkiaskareiden hoitamista. Kuvituskuva. Kuva: Sampo Saikkonen / Yle
Hannu Vähämäki

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n ja Heta-työnantajien välinen vammaisten henkilökohtaisia avustajia koskeva työkiista kärjistyi lakoksi.

Osapuolten piti neuvotella vielä maanantaina, mutta työnantaja perui tapaamisen sairaustapauksen takia. Valtakunnallinen lakko alkoi varhain tiistaina ja kestää viikon.

Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto Hetan puheenjohtaja Maija Aatelo kertoo, että neuvottelut jatkuvat torstaina valtakunnansovittelijan johdolla.

– Tunnelma on hieman hämmentynyt, sillä liikkeellä on paljon ristiriitaista tietoa. Meillä ei ole selkeää käsitystä siitä, kuinka kaukana osapuolten näkemykset ovat toisistaan tällä hetkellä. Toivottavasti torstaina olemme viisaampia ja löydämme ratkaisun.

Neuvotteluissa aiheuttaa kitkaa tulkinta pitkään käytössä olleista työaikajoustoista. JHL katsoo, että niistä tulisi maksaa ylityökorvauksia. Työnantajan mielestä kyse on vapaaehtoisista työaikajärjestelyistä ja paikallisesta sopimisesta, jossa työtunnit jaksotetaan toisin.

JHL korostaa, että palkkaratkaisun tulisi noudattaa vähintään viime vuotista hyvinvointialueiden omaa sote-sopimusta, jotta henkilökohtaisten avustajien palkkakehitys ei jäisi jälkeen muusta sote-sektorista.

Lakko koskee Heta-työehtosopimusta noudattavia työntekijöitä, jotka tekevät A-palkkaluokan töitä. Lakon ulkopuolelle on rajattu työ, jonka tekemättä jättäminen voisi vaarantaa avustettavien hengen tai terveyden.

– Teoriassa lakko vaikuttaa noin kolmen tuhannen henkilökohtaista avustajaa käyttävän jäsenemme elämään. Lakon myötä saattaa käydä niin, että vammainen ei pääse käymään töissä, ruokakaupassa, apteekissa, harrastuksissa tai suihkussa, arvioi Maija Aatelo.

Heta-liiton jäsenet ovat yksityishenkilöitä, jotka toimivat henkilökohtaisen avustajan työnantajina.

Suosittelemme sinulle