Hyppää sisältöön

Kymmenien miljoonien kalatehdasta entiseen paperitehtaaseen Jämsässä kaavaileva Finnforel vie tehdashankettaan eteenpäin

Kirjolohen kiertovesikasvatusta kehittänyt yritys aikoo aloittaa ympäristövaikutusten arvioinnin jättimäisen kalatehtaan perustamiseksi Kaipolan entiseen paperikonesaliin.

Kirjolohifileitä kulkee liukuhihnalla Finnforelin tuotantolaitoksella Varkaudessa.
Finnforel myy kirjolohifileet Saimaan Tuore -tuotemerkillä. Yhtiö pyrkii voimakkaasti myös kansainvälisille markkinoille. Kuva: Antti Karhunen / Yle
Annika Rantanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Finnforelin keväällä julkistamissa kaavailuissa Jämsän Kaipolassa entisessä paperikonesali 4:ssä voisi kasvaa tulevaisuudessa jopa viisi miljoonaa kiloa kirjolohta vuodessa.

Finnforel Technologies -johtaja Tommi Mäkinen sanoo, että yhtiö on kevään aikana teettänyt Suomen ympäristökeskuksen kanssa vesistömallinnukset tehtaan poistovesistä Päijänteeseen aiheutuvasta kuormituksesta.

Tulokset niistä olivat lupaavia.

Seuraavaksi yhtiö aloittaa tehtaasta varsinaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn.

Typen ja fosforin vaikutus Päijänteeseen mallinnettu

Tehtaan aiheuttama vesistökuormitus olisi yhtiön mukaan pääosin liuennutta typpeä ja pienemmässä määrin fosforia. Finnforel kertoo pystyvänsä puhdistamaan poistovesien typestä 85 prosenttia ja fosforista 90 prosenttia. Mallinnuksessa tarkasteltava laitoksen arvioitu fosforikuormitus on 11 kg/d ja typpikuormitus 52 kg/d.

– Vesistömallinnuksessa tutkittiin nimenomaan typen ja fosforin vaikutusta Tiirinselällä Päijänteellä. Mallinnus näytti, että tuotantolaitoksen aiheuttama lisäys ei ylitä hyvän vedenlaadun edellyttämää rajaa vesistössä, Mäkinen sanoo.

– Näin ei käy edes siinä tapauksessa, että ilmaston lämpeneminen olisi 30 vuoden aikana 4,5 astetta tavoitteena olevan 1,5 sijaan.

Mäkinen huomauttaa, että vesistössä on jo paperiteollisuudesta ja yhdyskuntajätteistä aiheutuvia päästöjä, jotka on huomioitu mallinnuksessa.

Yhteisvaikutukset Kaipola Recyclingin kanssa kysymysmerkki

Oma lukunsa Jämsään sijoittumisessa on Finnforelin suunnitelmien sovittaminen yhteen alueella olevan yritystoiminnan kanssa.

Kaipolassa toimii koeluvalla Kaipola Recycling -kiertotalousyritys, jonka ympäristövaikutukset vaikuttavat siihen, mitä Finnforelilta sallitaan. Lisäksi Yle on kertonut, että Kaipola Circular on aloittamassa alueella muoviöljyn tuotannon.

– Meitä edellä alueelle oli sijoittumassa Kaipola Recycling, jonka ympäristövaikutuksista emme ole saaneet mitään tietoja, koska näitä tietoja ei viranomaisillakaan ole, Mäkinen kummastelee.

Yhtiöllä on jättitehtaalle myös varasuunnitelma kotimaassa, mikäli hanke tyssää Jämsässä.

– Kaipola on meille ykköskohde, jossa asiat tarkentuvat yva-menettelyn aikana. Pohdinnassa on kuitenkin myös toinen tehdaspaikka Suomessa, Mäkinen sanoo.

Edit. Artikkeliin päivitetty muoviöljyn tuotantoa Kaipolassa aloittavan yrityksen nimi Kaipola Circular 7.6.2023 klo 9:37.

Suosittelemme sinulle