Kukinnallaan häikäisevät
Jalostamalla saadaan pohjoisiin oloihin yhä vain näyttävämpiä lajikkeita.
Alppiruusut hehkuvat nyt parhaimmillaan Mustilan arboretumissa Kouvolan Elimäellä.
Etenkin atsaleojen kukinta on tänä vuonna runsas.
Alppiruusulaaksossa on tehty vuosikymmenten ajan jalostustyötä, jonka ansiosta siellä kasvaa tuhansia lajien välisiä risteytyksiä.
Lajikehitystyötä tehdään koko kukinnan ajan. Jalostamalla syntyy jatkuvasti erikoisempia värejä ja kestävämpiä lajeja.
Useampia lajeja risteyttämällä tavoitellaan muun muassa Suomen olosuhteissa menestyviä uusia värisävyjä.
Jalostuksella pyritään kehittämään myös terveempiä, lehvästöltään kauniita ja talvenkestoltaan parempia alppiruusuja.
Nukka-alppiruusun lehtien alapinta on nimensä mukaisesti pehmeän nukkainen. Jalostuksessa se antaa kasville kestävyyttä varsinkin talvea ja hyönteisiä vastaan.
Koko Suomen kasviksi alppiruususta ei ole.
Suomi on jaettu kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen. Jotkut lajikkeet voivat menestyä hyvin vielä kasvuvyöhykkeellä 5 Oulun seudulta Joensuun pohjoispuolelle, mutta Pohjois-Suomessa talvet ovat alppiruusulle liian ankaria.
Tiettävästi pohjoisimmat alppiruusut kasvavat Ylitorniolla ja Kuusamossa.
Leudot talvet ovat Suomessa lisääntyneet, mutta ilmastonmuutoksen myötä myös sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Niitä kasvit eivät kestä.
Mustilan arboretumin dendrologi Jaakko Saarisella on tänä kesänä vireillä useita kymmeniä risteytyksiä sekä alppiruusuilla että atsaleoilla.
Jalostusta tehdään eristämällä äitikasvin kukinto luonnollisilta pölyttäjiltä ja pölyttämällä kukinto käsin isäksi valitun kasvin siitepölyllä.
Siemenet kerätään syksyllä ja kylvö tehdään kasvihuoneessa talven aikana. Kestää noin 10–15 vuotta ennen kuin selviää, millainen kukinto risteytyksellä saatiin aikaiseksi.
Tämän syvempää oranssia ei esimerkiksi vielä ole Mustilassa saavutettu. Saarinen arvioi, että siihen tarvitaan vielä toisen sukupolven risteytys.
Alppiruusujen pääkukinta ajoittuu yleensä kesäkuun alkuun, ja se kestää jopa juhannukseen.
Mustilassa pyritään jalostuksella saamaan aikaan aikaisempia ja myöhäisempiä kukkijoita, jotta kukkaloiston aikaa saataisiin pidennettyä.
Tekijät
Julkaistu 6.6. 21:30