Lounais-Suomen poliisi tutkii Porin Liinaharjan suurta rakennuspaloa tuhotyönä.
Poliisi on päätynyt tähän palopaikalta saatujen tietojen perusteella. Tutkinta on kuitenkin alkuvaiheessa ja tutkintanimike voi vielä muuttua.
Länsi-Porissa sijaitsevan Liinaharjan kartanon vanha varastorakennus tuhoutui voimakkaassa tulipalossa maanantai-iltana.
Porin kaupunki omistaa tuhoutuneen rakennuksen, joka oli tiettävästi huonokuntoinen.
Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen palopaikalle maanantaina iltakahdeksan jälkeen. Palo oli vaarassa levitä myös lähistön pientaloalueelle, mutta palokunnan nopea toiminta esti pahemmat vahingot.
Paloa oli sammuttamassa noin 15 yksikköä. Viimeiset yksiköt poistuivat palopaikalta tiistaina aamuneljän aikaan.