Hyppää sisältöön

Mirkku-robotti jalkautui ikäihmisten pariin Diakonialaitoksen senioriasuntolassa

Diakonin asukkaat Porissa pääsivät testaamaan pilotointivaiheessa olevaa Mirkku-mobiilirobottia. Mobiilirobotti on tarkoitettu erityisesti logistisiin tehtäviin, mutta se viihdyttää myös ikäihmisiä.

Eino Kaijaa, Altti Varho ja Rae-Marja Vataja pääsivät testaamaan Mirkku-robottia.
Jenni Kivimäki

Porissa on kokeiltu robottien hyödyntämistä helpottamaan vanhusten arkea. Mobiilirobotit ovat olleet kolmen viikon ajan testikäytössä Porin Diakonialaitoksen senioriasuntolassa.

Pyörillä kulkevat, puhuvat ja ympäristöään havainnoivat laatikonmalliset Mirkku- ja Late -robotit on ohjelmoitu esittelemään asukkaille Diakonin asuntolan palveluita. Koskettamalla näyttöä robotti muuntuu myös liikuntatunnin ohjaajaksi.

Tulevaisuudessa Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston yhteisen robottiprojektin tarkoituksena on kehittää laitteet etsimään esimerkiksi eksynyt muistisairas ja saattamaan hänet takaisin omaan asuntoonsa.

– Kun työntekijöitä on niin vähän, saadaan heidän työpanoksensa asukkaisiin ja hoidettaviin. Sehän näiden robottien pohjimmainen tarkoitus on, sanoo Rae-Marja Vataja.

Iäkäs nainen nojaa punaiseen laatikonmuotoiseen Mirkku-mobiilirobottiin.
78-vuotias Rae-Marja Vataja on ollut mukana testaamassa Mirkku- ja Late -robotteja. Kuva: Jenni Kivimäki / Yle

Suosittelemme