Hyppää sisältöön

Pohjois-Pohjanmaalla kunnostetaan useita vesialueita – toistakymmentä kohdetta sai elyltä tukea

Ely-keskus on alkuvuoden aikana rahoittanut yhteensä 13 vesien tai vesialueiden kunnostussuunnitelmaa Pohjois-Pohjanmaalla.

Oulun Hupisaaren syksyinen puronäkymä.
Yksi kunnostetuista ja edelleen kunnostettavista vesistökohteista on Oulun Hupisaarten purojen kunnostaminen. Kuva: Risto Degerman / Yle
Risto Degerman

Pohjois-Pohjanmaalla vesien kunnostuskohteisiin kuuluvat muun muassa Oulujoella ja Oulujärvellä sekä Iijoella tehdyt kunnostukset, joilla on lisätty vesien moninaiskäyttöä. Yksi kohteista on Oulun Hupisaarten purojen kunnostaminen.

Valtion toteuttamina hankkeina valmistuu myös useita purojen kunnostuksia eri puolilla maakuntaa, toteutetaan kalateiden suunnittelua ja tarkkailua sekä ohjataan ympäristövirtaamaa vanhoihin jokiuomiin.

Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus avusti alkuvuonna yhteensä 13 kohdetta 387 500 eurolla. Lisäksi rahoitettiin laaja-alaisia maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeita eri puolille Suomea. Näistä kolme isoa kohdetta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla ja niihin käytetään valtion avustusta 421 000 euroa.

Vesistöjen käytön ja hoidon parantamiseen ELY-keskus osoitti lisäksi Oulujoen ja Oulujärven moninaiskäytön sekä Vattenfall-ympäristörahan puitesopimuksista 194 580 euroa.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Suosittelemme