Hyppää sisältöön

Ruotsalaismedian mukaan maan korkein oikeus hyväksyi PKK:n kannattajan luovuttamisen Turkkiin

35-vuotias mies tuomittiin vankeuteen Turkissa vuonna 2014. Ruotsi ja Turkki tapaavat Naton neuvottelupöydässä ensi viikolla.

Demonstranter går över en gata.
Väki marssi Tukholmassa viime sunnuntaina PKK:n lippujen kanssa. Kuva: Yle / Katja Johansson
STT

Ruotsin korkein oikeus hyväksyi tiistaina Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kannattajan luovuttamisen Turkkiin, ruotsalaislehti Aftonbladet uutisoi. Linjauksen myötä Ruotsin hallitus voi nyt tehdä päätöksen mahdollisesta luovutuksesta.

Korkein oikeus teki päätöksensä juuri ennen kuin Ruotsi ja Turkki tapaavat Naton neuvottelupöydässä ensi viikolla. Turkki ja Unkari eivät ole vielä hyväksyneet Ruotsin Nato-jäsenyyttä.

Lehden mukaan kyseinen 35-vuotias mies tuomittiin vuonna 2014 Turkissa neljäksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen huumausainerikoksesta. Hän pääsi pari vuotta myöhemmin ehdonalaiseen ja muutti Ruotsiin. Turkki vaatii nyt, että mies suorittaa loppuosan tuomiostaan Turkissa.

Miehen itsensä mukaan luovutusvaatimus liittyy kuitenkin siihen, että hän on osoittanut avoimesti tukevansa PKK:ta.

Suosittelemme