Seinäjoella pohditaan perusopetuksen koulujen tulevaisuutta.
Kouluverkkoselvityksessä on arvioitu muun muassa koulujen mahdolliset laajennustarpeet. Laskevan oppilasmäärän kouluissa puolestaan selvitetään, voidaanko joitain kouluja yhdistää.
Asiaa käsitellään tänään kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnassa.
Yhdistäminen voisi koskea Nurmossa Kouran ja Keski-Nurmon alakouluja sekä Peräseinäjoella Alaviitalan ja Toivolanrannan kouluja.
Ylistarossa taas mietitään, pitäisikö Kirja-Matin koulun 5.–6. -luokkalaisten siirtyä Ylistaron yläkoulun tiloihin osana lukioverkkoselvitystä.
Kasperissa Lintuviidan ja Toukolanpuiston oppilasennusteita arvioidaan puolestaan yhteisenä kokonaisuutena. Mahdollinen koulujen yhdistäminen selvitetään ennen Lintuviidan koulun remontin alkamista.
Seinäjoen perusopetuksessa toimii nyt yhteensä 22 alakoulua, neljä yläkoulua ja kaksi yhtenäiskoulua. Perusopetuksen oppilasmäärä on yli 7000 henkilöä.
Seinäjoki on asukasluvultaan Suomen 16. suurin kaupunki, mutta perusopetuksen oppilasmäärältään 11. suurin kaupunki. Tämän takia palveluiden tuottamiseen osoitettavia kunnallisverotuloja on suhteessa vähemmän kuin kaupungissa, jossa on iäkkäämpi väestö.
Seinäjoen perusopetuksen oppilasmäärän kasvusta johtuen ensi lukuvuoden tuntiresurssia on jouduttu kasvattamaan 164 tuntia.