Tampereen kaupunkipyörissä on ollut tänä vuonna ongelmia. Moni käyttäjä valittaa, ettei saa lukkoa auki. Ongelmia on ilmennyt myös kesken matkaa, kun pyörä on lukittunut esimerkiksi kaupassa käydessä.
Kaupunkipyöriä käytetään Tampereen kaupunkipyörät -nimisellä sovelluksella, joka on ladattavissa sovelluskaupoista. Sovelluksesta voi ostaa halutun käyttöoikeuden päiväksi, kuukaudeksi tai koko kaudeksi. Pyörän lukko avautuu myös sovelluksen kautta.
Mobiilisovellusta, jolla pyörän lukko avataan, päivitettiin viime kesän ongelmien jälkeen. Päivityksen jälkeen ongelmia on ilmestynyt vain lisää.
Ylen toimittaja Juha Kokkala vietti tiistaina melkein tunnin Tampereen keskustan Kuninkaankadun pyöräasemalla. Sinä aikana kaupunkipyörän olisi telineestä halunnut vain yksi käyttäjä, joka ei kuitenkaan saanut pyörää aukeamaan sovelluksella. Tampereella on 700 kaupunkipyörää.
Aleksandra Babenko harmittelee tilannetta.
– Jokin meni väärin, ei toiminut.
– Tänä vuonna tämä palvelu on toiminut tosi huonosti. Viime kesänä se toimi, mutta tänä vuonna se ei ole toiminut.
Ylimääräistä harmia
Somessa jaetaan erilaisia kikkakolmosia kaupunkipyörien käyttöön. Osa on joutunut soittamaan usein tukiasemalle, osa taas vaihtamaan puhelimensa asetuksia. Joillakin pyörä ei toimi siitä huolimatta.
Samalla tamperelaiset ovat harmistuneita, että palvelu ei toimi niin hyvin kuin monella on kokemusta esimerkiksi Helsingistä.
– Helsingissä ei ymmärtääkseni ole ollut näitä ongelmia, Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Timo Seimelä kertoo.
Missä vika?
Tiistaina Tampereella koko järjestelmässä oli laaja toimintahäiriö, joka esti pyörien käyttöönoton. Kaupunkipyörä Vantaa tutkii vian syytä. Sama toimintahäiriö oli Seimelän mukaan Vantaalla.
Sovellukseen tehtiin päivitys tätä aiemmin vikoja korjaamaan. Myöskään siinä yhteydessä ja sitä ennen lukot eivät aina avautuneet.
– Tällä hetkellä kaikkien pyörien pitäisi aueta. Ainakin itse tein tänään kolme matkaa, eikä ollut vaikeuksia lukkojen vuoksi.
Seimelän mukaan useimmin lukko ei aukea kolmesta eri syystä. Sovellus on liian vanha, paikannus ei ole päällä tai käyttäjä ei jaksa odottaa.
– Pitäisi päivittää sovellus eli olla viimeisin versio ja puhelimessa paikannus päällä. Ne pitää olla ehdottomasti.
Lisäksi pitää jaksaa odottaa senkin jälkeen, kun pyörästä on kuulunut äänimerkki ja sovellus näyttää matkan alkaneen.
– Pitäisi malttaa odottaa 10–20 sekuntia ennen kuin lukko aukeaa. Pitää olla kärsivällinen.
Moni ei jaksa odottaa, mikä näkyy siinä, että on paljon lyhyitä alle 60 sekunnin matkoja.
Tampereen kaupungilla oli täksi kesäksi kunnianhimoinen tavoite kasvattaa kaupunkipyörien käyttöä. Viime vuonna Tampereen sähköpotkulaudoilla tehtyjen matkojen määrä huhti-lokakuun aikana laskettiin miljoonissa. Samalla aikavälillä Tampereen kaupunkipolkupyörien matkamäärä oli noin 150 000.
Tänä vuonna kaupunkipyörien käyttö on Seimelän mukaan lisääntynyt.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta perjantaihin 9.6. kello 23:een saakka?