Hyppää sisältöön

Turun Korppolaismäen arkeologisessa kartoituksessa löytyi puolustusrakenteita aina 1500-luvulta – mäen ulkoilualuetta aiotaan kehittää

Alueen säilymisen kannalta alueella oleskelua on kehitettävä. Näköalapaikkaa on tarkoitus muokata turvallisemmaksi, jotta kulku mäelle ja pois olisi jäsennelty selkeämmäksi.

Fyrstranden vid Långvattnet i Åbo.
Korppolaismäki kohoaa kuvassa näkyvien kerrostalojen takana. Arkistokuva vuodelta 2016. Kuva: Yle/Linus Hoffman
Eino Kossila

Turun linnaa vastapäätä sijaitsevan Korppolaismäen arkeologinen kartoitus on valmistunut. Alueella on havaittavissa erilaisia historiallisia rakenteita, kuten maavalleja, puolustuskaivantoja, kivettyjä kuoppia ja tykkipattereiden perustuksia.

Kartoituksen perusteella rakenteet ovat hyvässä kunnossa ja niiden huoltotoimiksi riittävät kasvillisuuden ja puuston poisto sekä eroosiosta kärsineiden rakenteiden peittäminen.

Korppolaismäki on Turun museopalveluiden tutkija Tanja Ratilaisen mukaan ollut merkittävä osa Aurajoen suualueen puolustusta aina 1500-luvulta toiseen maailmansotaan saakka. Ruotsalaiset rakensivat sinne tykkiasemia 1500-luvun lopulla, ja venäläiset lisäsivät niitä 1700-luvulla ja 1800-luvun puolivälissä, Krimin sodan aikana.

Toisen maailmansodan aikana mäellä oli ilmatorjuntayksiköitä. Mäkeä on mahdollisesti käytetty hautausmaana 1700-luvun alun ruttoepidemian aikaan. Alueella on myös jälkiä ihmistoiminnasta jo noin 500-luvulta peräisin olevasta rautakaudesta.

Arkeologisen kartoituksen teki Muuritutkimus Oy. Edellisen kerran vastaava inventointi tehtiin 80-luvun alussa.

– Puisto on lähialueen kasvaneen asukasmäärän takia aktiivisesti virkistyskäytössä, mutta reittiverkosto ja virkistysalue eivät ole kohentuneet samaa tahtia, toteaa Merellisen Turun hankepäällikkö Mervi Lehto Keskustan kehittämisen kärkihankkeesta.

Lehdon mukaan harvinaisten luonto- ja arkeologisten arvojen säilymisen kannalta on tarpeen ohjata kulkua ja oleskelua hallitusti. Tulevaisuudessa näköalapaikkaa on tarkoitus muokata turvallisemmaksi, jotta kulku sinne ja sieltä pois olisi jäsennelty selkeämmäksi.

Suosittelemme