Hyppää sisältöön

Sähköauto räjähti ja paloi muutaman päivän päästä karrelle – kokenut sähkökemisti pitää tapahtumaketjua tyypillisenä

Kysyimme energiavarastoinnin professorilta, miksi sama sähköauto ensin räjähtää ja syttyy vasta päivien päästä tuleen. Räjähdyksen taustalla voi professorin mukaan olla akun sisäinen oikosulku.

Hiiltyneen näköinen auton runko punaisessa kontissa.
Poliisi tutkii palon syytä, ja myös auton maahantuojan K-Auton asiantuntijat selvittävät asiaa. Kuva: Jarno Kajova / Yle
Anne-Maria Niskanen

Lahdessa viime lauantaina räjähtäneen ja tiistaina palaneen sähköauton tapaus on herättänyt laajasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla. Poliisi tutkii palon syytä, ja myös auton maahantuojan K-Auton asiantuntijat selvittävät asiaa.

Hämmennystä on herättänyt se, miten sama auto on voinut ensin räjähtää ja vasta muutaman päivän päästä palaa.

LUT-yliopiston energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen on kokenut sähkökemisti. Hän analysoi tapausta valokuvien ja videon perusteella. Kaurasen mukaan lauantaina otetuissa kuvissa näkyy, että autossa on tapahtunut räjähdys ja korkean paineen purkautuminen, koska auton pellit ovat pullistuneet.

– Yksi mahdollinen kehityskulku on se, että akun sisäinen oikosulku on aiheuttanut akuston lämpenemisen. Akun sisällä on elektrolyyttinä orgaanista liuotinta, joka on höyrystynyt ja kehittänyt höyryn painetta. Se taas on päässyt väkivaltaisesti purkautumaan, kertoo Kauranen.

Palanut ja sammutettu valkoinen sähköauto hinauksessa parkkihallista tielle. Taustalla useita palomiehiä ja kaksi paloautoa.
Pelastuslaitos hinasi räjähteneen auton ulos parkkitalosta lauantaina. Kuva: Jarno Kajova / Yle

Toisaalta tämän ei pitäisi Kaurasen mukaan olla tavallisissa olosuhteissa mahdollista. Akun rakenne on suunniteltu niin, että siellä on heikkoja rakenteita tai varoventtiileitä, joiden kautta mahdollisen ylipaineen pitäisi päästä huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa purkautumaan.

– Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kohtuullisen korkea paine on päässyt purkautumaan räjähdyksenomaisesti. Silloin akkupaketissa pitäisi näkyä selkeitä vian merkkejä, ja sen pitäisi olla selvästi vioittuneen näköinen.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan auton akussa ei kuitenkaan näkynyt lauantaina mitään vikaa.

Parkkihallista merkkihuollon pihalle jatkotutkimuksiin

Räjähtänyt sähköauto odotti jatkotutkimuksia merkkihuollon pihalla, jossa se syttyi tiistaina palamaan. Mitä autossa on voinut tapahtua lauantain ja tiistain välisenä aikana?

Sähköauton akustot koostuvat sadoista tai jopa tuhansista pienistä akkukennoista, professori Pertti Kauranen kertoo.

– Lauantaina osa akustoista on tuhoutunut, ja sinne on jäänyt riittävästi lämpöenergiaa akkupaketin sisälle. Energia on pikkuhiljaa siirtynyt niihin vahingoittumattomiin akkukennoihin, jotka ovat jääneet kytemään ja useamman vuorokauden jälkeen syttyneet palamaan, kuvailee Kauranen.

Auto roihusi isolla liekillä tiistaina.

Kaurasen mukaan tämä tapahtumaketju on tyypillistä sähköautoissa.

– Vaikka alkuperäinen palo saadaan sammutettua, akkupakettiin voi jäädä riittävästi lämpöenergiaa, ja se jää kytemään syttyen useamman vuorokauden jälkeen uudestaan.

Sähköautojen sammuttamista varten on kehitetty vesikontti. Olisiko tämän tapauksen sähköauto pitänyt upottaa jo lauantaina vesikonttiin?

– Auton akkupaketissa olisi pitänyt näkyä selvät palon tai räjähdyksen merkit. Jos näin ei ole ollut, niin pelastuslaitoksen on ollut vaikea päätellä, että akku on ollut tämän alkuperäisen räjähdyksen syynä, Kauranen sanoo.

LUT-yliopiston energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen. Taustalla neukkarin ikkunasta näkyy portaat.
LUT-yliopiston energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen Lappeenrannassa LUT-yliopiston kampuksella. Kuva: Jarno Kajova / Yle

Suomessa on tapahtunut yksittäisiä sähköautojen akkupaloja. Maailmalla niitä on ollut enemmän.

– Suhteutettuna autojen kokonaismäärään sähköautopalot eivät ole sen yleisempiä kuin polttomoottoriautopalotkaan, LUT-yliopiston energiavarastoinnin professori Pertti Kauranen muistuttaa.

Suosittelemme sinulle