Englannista se jäi kiinni. Ensimmäisellä kerralla, ja toisella. Ja vielä kolmannellakin, jolloin Maaret Siltanen oli jo varma läpipääsystään.
Olihan hän käynyt kaksi lisäkurssia ja ottanut yksityisopetusta.
– Opettajakin sanoi, että nyt on niin hyvä peruspohja, ettet enää voi reputtaa. Kolmas reputus oli valtava pettymys ja tuntui tosi, tosi pahalta. Kävin pohjalla: tuntui että minusta ei ole mihinkään, vaikka niinhän se ei ole.
Oli syksy 2000.
Ensimmäinen improbatur oli tullut keväällä 1999. Sillä kerralla Siltanen kovetti itsensä: meni kouluun lakkiaisiin ja kaverien ylioppilasjuhliin.
– Sitä vain kätki oman surunsa. En itkenyt eikä tullut niin voimakasta surun tunnetta.
Mutta kun syksyllä englanti jäi taas parin pisteen päähän hyväksytystä, tuli turhautunut olotila.
– Tuloksen saatuani itkin tosi paljon. Purin surua, varmaan sitä ensimmäistäkin pettymystä. Tuli tunne: olenko mä näin huono?
Sittemmin Siltanen, 43, on ymmärtänyt, ettei ollut eikä ole. Mutta silti hän aikoo viedä maaliin 90-luvulla starttaamansa urakan ja aloittaa syksyllä Seinäjoen aikuislukiossa.
– Nyt jos koskaan, nyt mä sen teen ja pystyn.
Seinäjoen lukion ja aikuislinjan rehtori Teijo Päkkilä arvioi yhdeltä istumalta, että Siltasen tapaus on hyvin harvinainen.
Joitakin tarinoita hän on kuullut hieman kesken jääneiden tutkintojen loppuun tekemisestä, mutta ei palaamisesta kirjoituksiin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.
Päkkilä myöntää, että opeteltavaa digitaalisissa kirjoituksissa ja viiden aineen läpiviennissä riittää, mutta ei usko sen olevan ongelma.
– En epäile yhtään, etteikö motivaatiota tässä tapauksessa olisi.
Paljon on muuttunut ensimmäisistä kerroista
Maaret Siltanen pääsi opiskelemaan lukion päättötodistuksella. Pian kädessä olivat sosionomin paperit, ja työpaikka löytyi varhaiskasvatuksen opettajana.
Lapsia syntyi kolme, ja talokin rakennettiin. Ajatus ylioppilastutkinnosta pyörähti ruuhkavuosinakin mielessä joka kevät.
– Aina kun on vappu, näen lakit ja haluaisin pitää sitä ylpeänä päässä. Ja kun tuttujen nuoret pääsevät ylioppilaaksi, se nousee pintaan ja olen ajatellut, että kyllä mä vielä sen teen.
Hän on puhunut haaveestaan avoimesti jo vuosia. Sekä puoliso että nyt jo isoiksi kasvaneet lapset ovat kannustaneet, samoin monet tutut opettajat.
Nyt se on selvää: opinnot alkavat syksyllä.
Kynnys oli kuitenkin korkea ja jännitystäkin ilmassa, koska Siltanen joutuu kirjoittamaan kaikki aineet uudelleen reputettuaan kolme kertaa. Opon kanssa on jo puhuttu siitä, miten pakettia aletaan elokuussa purkaa.
Siltanen kirjoitti aikanaan neljä ainetta, nyt minimi on viisi. Kirjoitukset ovat muuttuneet sähköisiksi, ja muutenkin jokunen asia on saattanut kadota muistista vuosien varrella. Joillakin kursseilla hän uskoo joutuvansa käymään, vaikka kotonakin apua on tarjolla.
Siltanen opiskelee työn ohella ja haluaa käydä esimerkiksi äidinkielen tunneilla, sillä peruskoulussa helppo aine muuttui lukiossa hankalaksi ja vaikeudet ovat leimanneet myös sen jälkeisiä opintoja. Erityisopettajan kanssa tehdään heti syksyllä testit lukivaikeuksien löytämiseksi.
– Ihan selkeästi pitää opiskella ja tehdä paljon töitä, että saa sen läpi.
Englanti jää kirjoittamatta
Kovan onnen englantia Maaret Siltanen ei aio kirjoittaa, vaan pitkän matikan.
– Olisi pitänyt jo vuonna 1999 ymmärtää valita se, mutta kukaan ei hokannut. Sitä vain mentiin ajan virrassa.
Kirjoitukset hän jakaa kolmeen osaan, niin kuin ensimmäisellä kerrallakin. Sen sijaan reputtaa hän ei tällä kierroksella aio.
– Olen ajatellut myös reputtamista, mutta luotan siihen, että opetus on mennyt paljon parempaan suuntaan. Tuki kotoa on niin vahva, että kyllä mä sen nyt jollain konstilla läpi saan ja saan laittaa lakin päähän.
Samalla Siltanen tietää, ettei ylioppilaslakki tai sen puute määritä ihmisarvoa. Pettymys saa tulla, mutta peiliin katsoessaan pitää muistaa, että on ihan riittävän hyvä sellaisena kuin on.
Mutta silti:
– Unelma on vahvempi kuin 1999.