Hyppää sisältöön

Käärijä ja norjalainen huippu-DJ vetivät yllätyskeikan raitiovaunussa

”Ei siinä oikein ehtinyt maisemia katsella”, sanoo keikan jälkeen tavoitettu Käärijä-fani Kati Ruotsalainen.

Kati Ruotsalaisen kuvaamalla videolla näkyy, kuinka Käärijä ja Alan Walker bailasivat raitiovaunussa.
Eelis Bjurström,
Anni Kavander
Avaa Yle-sovelluksessa

Käärijä (oik. Jere Pöyhönen) ja norjalainen huippu-DJ Alan Walker esiintyivät keskiviikkona raitiovaunussa Helsingin keskustassa.

Käärijä ja norjalaisartisti julkaisivat keskiviikkona Instagram-tileillään kuvia ja videoita täyteen faneja sullotusta raitiovaunusta. Videoilla kuullaan myös Alan Walkerin tekemä remix-versio Käärijän Cha cha chasta, joka sijoittui kevään Euroviisuissa toiseksi.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) viestinnästä sanottiin illalla kahdeksan aikaan, ettei heillä ollut tällaisesta tempauksesta välitöntä tietoa. Sittemmin HSL sanoi, että raitiovaunuajo oli tilattu tapahtumaa varten Kaupunkiliikenne oy:lta, joka omistaa raitiovaunut.

”Uskomattoman hieno fiilis”

Kova Käärijä-fani Kati Ruotsalainen oli paikalla keikalla. Hän voitti pääsyn arvonnassa keskiviikkona.

– Ratikassa oli ihan uskomattoman hieno fiilis. Tunnelma oli katossa.

Kyyti lähti Havis Amanda -patsaalta ja kierteli ympäri kaupunkia.

– Mutta ei siinä oikein ehtinyt maisemia katsella, Ruotsalainen sanoo.

Tapahtuma oli radiokanava NRJ:n järjestämä. NRJ:n mukaan kyseessä oli Alan Walkerin remix-version ensisoitto.

Käärijä ja Walker hehkuttivat jo aiemmin kesäkuun alussa, että Walker oli tehnyt oman remix-versionsa kappaleesta, mutta sitä ei ollut vielä julkaistu missään.

Juttuun päivitetty kello 20.55 Kati Ruotsalaisen kommentit.

Juttua korjattu kello 21.51: Ruotsalainen voitti pääsyn keikalle keskiviikkona, ei tiistaina. Hän myös tiesi jo tiistaina, mistä on kyse.

Suosittelemme