Yleisurheilun GP-sarjan kauden avauskisan merkittävin nimi oli jo kesän kolmannessa juoksussaan 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,70 porhaltanut Reetta Hurske.
Viime talvena sisäratojen Euroopan mestaruutta juhlinut Hurske petrasi neljä vuotta vanhaa ennätystään kahdeksalla ja vanhaa SE-aikaa kahdella sadaosalla. Samalla rikkoutui Budapestin MM-kisojen tulosraja 12,78.
Hurskeen aika on myös Euroopan tämän kauden kärkinoteeraus.
Viime aikoina harjoitteluun keskittynyt Hurske itse oli hieman yllättynyt siitä, että noinkin kova aika syntyi jo tässä vaiheessa kautta. Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja aprikoi, mihin tuore SE-nainen vielä tänä kesänä yltääkään.
– Miten se kauden aikana irtoaakaan, kun jo nyt tuli Euroopan kärkitulos 12,70, Raja pyörittelee.
– Olen veikkaillut, että lopullinen paras on 12,66 tänä vuonna. Taitaa mennä vielä paljon sitäkin paremmaksi, Raja povaa.
Hurskeella hurja näkymä
Hurskeen kovasta tasosta kertoo myös se, että hän pystyi SE-suorituksensa jälkeen kasaamaan itsensä henkisesti finaalijuoksuun. Siinä hän aitoi voittoon ajalla 12,80, joka sivuaa tamperelaisen uran kolmanneksi nopeinta aikaa.
Hurskeen mukaan SE-juoksussa hän osui puolivälissä hieman aitoihin. Paras veto on siis vielä näkemättä.
Raja nostaa esiin hurjan näkymän.
– Tämä luo sellaisia asetelmia, että Reetta Hurske voi juosta maailmanmestaruuskisoissa jopa loppukilpailupaikasta. Se olisi melkoinen paukku.
Tällä viikolla aitajuoksuissa on nähty jo peräti kaksi Suomen ennätystä, sillä Viivi Lehikoinen hurjasteli tiistaina Espanjassa 400 metrin aidoissa 54,40. Jo viime kaudella MM-rajan juosseella Lehikoisella on myös potentiaalia taistella Budapestissa loppukilpailupaikasta.
Muista Suomen kärkiaitureista Annimari Korte juoksi alkuerissä kipeällä kädellä 12,98, mutta ei pystynyt juoksemaan enää finaalissa.
Piristävästä esityksestä vastasi Lotta Harala, joka oli juosta Kortteen voittamassa alkuerässä voittoon ja selvästi alle 13 sekunnin. Harala horjahti lopussa, mutta juoksi silti uuden ennätyksensä 13,03.
Entisen SE-naisen Nooralotta Nezirin meno oli tahmeaa, sillä hänen parhaimmakseen jäi 13,17. Hänen kauden parhaansa on toukokuussa Jyväskylässä juostu 13,04.
Kähärä nosti menestysodotuksia
Raja nostaa illan onnistujiksi myös pituudessa ja aidoissa ennätyksensä tehneen Jessica Kähärän, miesten 1 500 metrillä 3.40 alittaneet Joonas Rinteen ja Santtu Heikkisen, naisten 100 metrillä kymmenyksen ennätyksestään 11,33 jääneen Lotta Kemppisen sekä tuloksellisesti vaikeiden vuosien jälkeen lupaavasti moukaria heittävän Aaron Kankaan (75,74).
Monipuolisen Kähärän suoritukset olivat Hurskeen ohella illan parasta antia.
Aiemmin korkeushyppyyn satsannut monilahjakkuus paransi pituudessa ennätystään 19 senttiä lukemiin 647. Kyseessä on suomalaisittain paras tulos yli kahteen vuoteen.
Tänä vuonna 22 vuotta täyttävä Kähärä ehti ahkeroida myös pika-aidat, joissa hän paransi ennätystään kahdesti.
Finaalijuoksussa hän aitoi tuoreimman ennätyksensä 13,30. Kähärän päälajeja ovat tällä kaudella kuitenkin pituus sekä kolmiloikka.
Kähärän kauden avaus oli kaksi viikkoa sitten epäonninen, kun hän kaatui aidoissa ja satutti polveaan. Nuori urheilija selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.
– Oli tosi kova ruhjevamma, josta on toivuttu. Viikon olen pystynyt treenaamaan kovempaa sen jälkeen. Lepo varmaan auttoi, Kähärä iloitsi Yle Urheilun haastattelussa.
Kähärän päätavoite on heinäkuussa Espoossa pidettävissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.
– Kähärä oli kahdessa lajissa ihan tulessa. Se vihjaa, että Euroopan mestaruuskisoista on lupa odottaa vaikka mitä menestystä, Raja uskoo.