Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan käytöstä kouluikäisiä lapsia kohtaan.
Vuonna 1996 syntynyt Joakim Kärkäs (sd.) on ammatiltaan erityisluokanopettaja. Käynnissä on esitutkinta, jossa Kärkäs on epäiltynä rikoksesta.
Rikosepäily liittyy aikaan, jolloin hän työskenteli erityisluokanopettajan määräaikaisessa virassa Tohmajärvellä.
Kärkäs opetti Tohmajärvellä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita, mutta Ylen tietojen mukaan Kärkkään epäasialliseksi koettu käyttäytyminen on kohdistunut pääasiassa yläkouluikäisiin poikiin.
Poliisi vahvistaa Ylelle, että esitutkinta on käynnissä. Asiaa kommentoi tutkinnanjohtajan sijainen, rikoskomisario Petri Tirronen. Hän ei kerro, mitä rikosnimikkeitä poliisi tutkii. Kärkäs ei ole ollut kiinni otettuna tutkinnan aikana.
– Rikosepäilyssä on kyse epäasiallisista viesteistä ja epäasiallisesta käytöksestä oppilaita kohtaan, Tirronen sanoo.
– Tutkitaan, täyttääkö se rikoksen tunnusmerkistön.
On mahdollista, että teot eivät täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Jos esitutkinnassa selviää, että teot eivät täytä rikoksen tunnusmerkistöä, syyttäjä voi päättää esitutkinnan lopettamisesta tai tehdä syyttämättäjättämispäätöksen.
Wilma-viesti herätti huolta
Ylen tiedossa eivät välttämättä ole kaikki esitutkinnassa olevat tapahtumat. Ylen tietojen mukaan kyse on ainakin Kärkkään lähettämistä viesteistä eri somepalveluissa, etenkin Snapchatissa.
Osa koululaisten vanhemmista kiinnitti viime vuoden loppupuolella huomiota siihen, että Kärkäs viestittelee heidän lastensa kanssa sosiaalisessa mediassa. Vanhempia kummastutti etenkin Kärkkään joulukuussa lähettämä Wilma-viesti. Yle on nähnyt viestin.
Kärkäs lähetti alakouluikäisten vanhemmille viestin, jossa hän kertoi joidenkin kahdeksasluokkalaisten ryhtyneen viestimään hänelle muun muassa Snapchatissa, Instagramissa ja TikTokissa.
Viestissä Kärkäs sanoi ymmärtävänsä hyvin, mikäli huoltajat toivovat, että lapset eivät viestittele tuntemattomille. Kärkäs myös huomautti, että hänellä on velvollisuus ilmoittaa, mikäli kohtaa laitonta toimintaa oppilaiden sisällöissä.
Viesti herätti vanhemmissa kummastusta, ja jotkut heistä pyysivät Kärkkäältä tarkennusta.
Kärkäs vastasi Wilmassa, että hän on saanut ei-toivottuja yhteydenottoja koulun oppilailta. Kärkäs kertoi olevansa huolissaan siitä, että joidenkin lasten vanhemmat eivät hänen mielestään välitä lastensa sosiaalisen median käytöstä.
Seksuaalissävytteisiä viestejä
Myös oppilaat ihmettelivät opettajan lähettämiä Wilma-viestejä. Kärkäs perusteli eräälle oppilaalle viestiään sillä, että hän halusi puolustautua vanhempien ”ragee” vastaan.
Kun vanhemmat näkivät oppilaiden ja Kärkkään välisiä viestejä, alkoi näyttää siltä, että Kärkäs itse oli lähettänyt viestejä, jotka ovat viestittelijöiden iän ja Kärkkään aseman huomioiden arveluttavia.
Yle on nähnyt viestejä, joita Kärkäs on lähettänyt kahdelle 14-vuotiaalle pojalle ja yhdelle tytölle.
Viesteissä Kärkäs käytti teini-ikäisten suosimaa kieltä ja lähetti toiselle pojista kuvan miehen paljaasta vatsasta. Kuva on otettu kuntosalin seinän julisteesta.
Toisessa viestittelyssä toinen 14-vuotias poika kysyi, mitä Kärkäs tekee laskettelukeskuksessa. Kärkäs vastasi Snapchat-viesteillä:
”Hiplaan lautailijoiden ranteita ja sukseilijoiden polvia ku ne feilaa ja satuttaa ittesä”
”Ja viime talvena myös yhden persettä ku se lenti yläisosta perseelleen jäähän”
Nopea ero määräaikaisesta virasta
Muutama päivä Kärkkään lähettämistä Wilma-viesteistä hän haki eroa määräaikaisesta virastaan. Se myönnettiin hänelle 9. tammikuuta 2023 alkaen.
Eropäätöksen jälkeen hän viestitti vanhemmille vaihtavansa työpaikkaa. Viestissä hän kertoi, että hänen lähtönsä taustalla on se, että syksy on ollut monestakin syystä hyvin raskas.
”Lisäksi koen joutuneeni työpaikkakiusaamisen, ja kunnianloukkauksen uhriksi. Nämä eivät kuitenkaan liity keneenkään teistä”, Kärkäs kirjoitti.
Tohmajärveltä Kärkäs siirtyi luokanopettajaksi Outkokumpuun, jossa hän työskentelee yhä.
Ylen tietojen mukaan tutkintapyynnön poliisille teki Tohmajärven kunnan virkamies.
Kärkäs kiistää sopimattoman käytöksen
Kärkäs kiistää Ylelle haastattelussa syyllistyneensä rikokseen tai sopimattomaan käytökseen. Hän kertoo tehneensä tutkintapyynnön kunnianloukkauksesta. Hänen mielestään jotkut vanhemmista ovat levittäneet kuntosalin seinästä otettua kuvaa väittäen sen olevan kuva Kärkkään vatsasta.
Yle ei myöhemmin tavoittanut tutkinnanjohtajaa kommentoimaan tietoa kunnianloukkauksesta.
Viesti ”perseen hiplailusta” liittyy Kärkkään mukaan siihen, että hän on ollut päivystämässä laskettelukeskuksessa. Hiplaaminen tarkoittaa hänen mukaansa itsensä loukanneen laskettelijan tutkimista.
– Koska emme ole terveydenhuollon ammattilaisia, emme saa puhua tutkimisesta, Kärkäs sanoo.
Pidätkö sitä ihan sopivana käytöksenä opettajalle? Perseen hiplaaminen näyttää vähän seksuaaliselta viittaukselta.
– Se näyttää siltä totta kai, kun se on irrotettu kontekstista. Tämä on hyvin pitkälti terminologiaa, jota nuoret käyttävät. Tiedän sataprosenttisesti, että vastaanottaja tiesi, mitä se tarkoitti. Siinä ei ollut seksuaalista viittausta.
Esitutkintakynnys on kuitenkin ylittynyt, eli jonkinlainen syy epäillä on poliisilla olemassa. Koetko, että käytöksesi on kauttaaltaan ollut asiallista vai onko siinä jotakin sellaista, missä harkinta olisi pettänyt?
– En usko, että harkintani on pettänyt. Kyse on ollut hyvin vapaamuotoisista viesteistä. Tiedän mitä olen tarkoittanut niillä.
Oliko tarpeen puhua siitä, että hiplailet jonkun persettä? Eikö se mielestäsi ylitä mitään rajoja yläkouluikäisen pojan ja opettajan välisessä viestittelyssä?
– Myönnän, että olisin ehdottomasti voinut valita sanani paremmin. Olen siinä hetkessä toiminut ajattelemattomasti termeillä, jotka voidaan tulkita hyvinkin negatiivisessa sävyssä, vaikka se minun tarkoitukseni ei missään nimessä ole ollut.
Minkä takia lähetit 14-vuotiaalle pojalle kuvan julisteesta, jossa on paljas vatsa?
– Snapchatissa on tapana lähettää kuvia siitä tilanteesta, jossa on. Olen ollut silloin kuntosalilla, ja se kuva on nyt sattunut olemaan siinä edessä.
Oletko mielestäsi syyllistynyt rikokseen?
– En mielestäni ole syyllistynyt rikokseen.
Entä opettajalle sopimattomaan käytökseen?
– En ole tarkoittanut sitä sopimattomana, mutta varmasti näin jälkeenpäin ajateltuna toimisin eri tavalla.
Poliitikko ja järjestöaktiivi
Kärkäs valittiin Joensuun kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran SDP:n riveistä kuntavaaleissa 2017. Nykyisellä kaudella hän toimii valtuuston puheenjohtajana.
Yle julkaisee Kärkkään nimen, koska hän on kaupunginvaltuutettuna ja valtuuston puheenjohtajana merkittävä vallankäyttäjä.
Kärkäs kertoo Ylelle, että ei ole vielä ajatellut sitä, miten käynnissä oleva esitutkinta vaikuttaa hänen asemaansa valtuuston puheenjohtajana.
Kärkäs on myös partioaktiivi, joka omien nettisivujensa mukaan on ohjannut kahta 10–12-vuotiaiden partioryhmää. Lisäksi hän on toiminut vapaaehtoisena SPR:ssä.
Päivitys 8.6.2023 klo 15.36: Jutun julkaisun jälkeen Kärkäs ilmoitti eroavansa poliittisista toimistaan esitutkinnan ajaksi.
Muokkaus 9.6.2023 klo 14.40: Lisätty hiplailuun liittyvät viestit kokonaisuudessaan ja lisätty tieto siitä, että tietoa kunnianloukkausasian tutkinnan tilasta ei ole poliisilta saatu.
Oikaisu 9.6.2023 klo 8.58: Kärkäs siirtyi Tohmajärveltä luokanopettajaksi Outokumpuun eikä erityisluokanopettajaksi Kiteelle, kuten jutussa väitettiin. Kiteellä Kärkäs työskenteli ennen Tohmajärveä. Klo 14.40: Kärkäs lähetti irtisanoutumisestaan viestin alakouluikäisten eikä yläkouluikäisten vanhemmille. Jutusta on poistettu vanhentunut tieto kaupunginhallituksen jäsenyydestä ja muutettu tiedot toimimisesta SPR:ssä ja partiossa menneeseen aikamuotoon.