Hyppää sisältöön

Helle voi saapua ensi viikon alussa

Metsäpalovaroitukset ovat voimassa etelä- ja länsirannikolla ja laajenevat sateiden loppuessa.

3 vuorokauden ylimmät lämpötilat.
Lauantaiksi lähes koko Suomeen luvataan yli 15 astetta.
Mira Kokko
Avaa Yle-sovelluksessa

Sateiset päivät muuttuvat lämpimiksi ja kuiviksi torstain jälkeen, kertoo päivystävä meteorologi Laura Tuomola.

Torstai-iltapäivällä voi vielä sadella paikoin eteläisessä ja itäisessä Suomessa. Ukkoset ovat mahdollisia Kainuussa, mutta muualle salamointia ei ennusteta.

Perjantain vastaisena yönä sadealue pyyhkäisee Suomen yli ja sen jälkeen sateita ei ole luvassa, vaan korkeapaine alkaa vahvistua.

Torstaina lämpötilat pyörivät vielä etelässä hieman yli 15 asteessa ja muualla pääosin 10–15 asteen paikkeilla. Perjantaista alkaen lämmin alue laajenee ja sunnuntaina on luvassa yli 20 astetta koko Suomeen pohjoisinta Lappia myöten.

– Tosi kuivaa tulee tämän päivän jälkeen, helteitä voi olla luvassa jo alkuviikosta, Tuomola kertoo.

Metsäpalovaroituksia on torstaina etelärannikon maakuntiin, Satakuntaan ja Ahvenanmaalle. Alue saattaa laajeta viikonloppuna ja alkuviikosta, koska sateet vähenevät ja lämpötila nousee.

Korjaus 8.6.2023 klo 13.04: Jutun kuvatekstiä on korjattu. Aiemmin kuvatekstissä luki, että lauantaiksi luvataan yli 20 astetta, vaikka tosiasiassa luvattiin yli 15 astetta.

Suosittelemme