Keskiviikkona palanut rivitalo tuhoutui purkukuntoon Pohjois-Savon Muuruvedellä. Kymmenen asunnon rivitalossa asui neljä ihmistä omissa asunnoissa. Kaikille palon alta evakuoiduille ihmisille löytyi katto pään päälle yön ajaksi.
Tiina Laitiselle tilanne oli järkyttävä.
Laitinen ei vielä aamullakaan voinut uskoa, että tapahtunut on totta.
– Tämä tuntuu todella pahalta unelta, Laitinen kertoo.
Tilanne eteni hyvin nopeasti. Laitinen tuli kolmen jälkeen iltapäivällä kotiin ja kahvitteli kaverinsa kanssa, kun he kuulivat toiselta puolelta taloa pamauksen ja lasin helinää.
Laitinen kertoo, että samassa talossa asuva kaveri kävi katsomassa, mitä tapahtui. Tullessaan takaisin hän totesi, että vain ikkunalasi oli mennyt rikki.
Pian kaksikko kuitenkin huomasi, että katon rajasta alkoi tulla savua.
– Kaveri otti koiran ja minä pakkasin kissat. Samassa, kun olimme ulkona, alkoivat lieskat lyödä ihan totaalisen rajusti. Se oli ihan hiuskarvan varassa, ettemme jääneet eläinten kanssa liekkien sekaan, Laitinen kertoo tilanteesta.
Laitisen puhelimen laturi ja lompakko paloivat. Puhelin oli mukana hänen pelastautuessaan.
Hän kertoo miettineensä yön ajan, kuinka elämä jatkuu. Varsinkin lompakon menettäminen painaa mieltä, vaikka Laitinen oli paikalla SPR:n järjestämässä infossa, jossa evakuoituneille kerrottiin, kuinka asioita saa hoidettua tulipalon jälkeen kuntoon.
– Se oli niin hektinen tilanne, että siitä meni kyllä puolet ohi, hän sanoo.
Rivitalon omistaja kuuli äänet ja pian puhelin soi
Huonosti nukkui yönsä myös rivitalon omistaja, muuruvetinen Martti Pohjolainen.
– Kyllähän tämä harmittaa, Pohjolainen toteaa ääni sortuen.
Hän oli vaimonsa kanssa läheisellä rakennustyömaalla, kun kumpikin kuunteli taajamasta kantautuneita hälytysajoneuvojen ääniä. Siinä samassa kummankin puhelimet alkoivat soida ja syy sireenien huutoon selvisi.
Pohjolainen kiiruhti paikalle ja perillä tilanne oli jo se, että lähes koko kylä oli savun peitossa.
– Olin valmiina avaimien kanssa avaamaan ovia, mutta pelastajat purkivat jo siinä ovia ja varmistivat, ettei ketään jää sisälle, hän kertoo.
Tulipalo pääsi leviämään talon ullakolle, jossa ei ollut osastointia. Tästä syystä palo levisi koko rakennukseen. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle koko ullakko oli tulessa.
Pohjolainen sanoo, ettei uutta rivitaloa kannata rakentaa Muuruvedelle.
– Se on miljoonan euron sijoitus ja sellaista sijoitusta ei kannata tänne tehdä, Pohjolainen sanoo.
Hän kertoo, että palossa tuhoutui myös neljä täysin kalustettua huoneistoa, joiden irtaimistoa vakuutus ei korvaa.
Tilanne harmittaa Pohjolaista myös siksi, että kymmenen asunnon menetys on suuri menetys Muuruvedelle, jonne kaivataan uusia asukkaita. Pohjolaisen mukaan halukkaita muuttajia paikkakunnalle olisi.
Pohjolainen omistaa myös kaksi muuta rivitaloa Muuruveden taajamassa. Toisessa on huoneistohotelli, johon osa evakuoiduista asukkaista majoittui viime yönä.