Hyppää sisältöön

Lauri Tähkää syytetään seksuaalirikoksesta – muusikko kiistää

Muusikko Lauri Tähkää syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Asia on vireillä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Lauri Tähkä, Helsinki, 28.02.2019
Lauri Tähkä kuvattuna Helsingissä vuonna 2019. Arkistokuva. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Tapio Enlund

Muusikko Lauri Tähkä eli Jarkko Tapani Suo saa syytteen seksuaalirikoksesta. Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa on nostettu vireille juttu tiistaina 6. kesäkuuta.

Rikosnimikkeenä on pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus ei ole määrännyt jutulle käsittelypäivää eikä syytteen tarkempi sisältö ole vielä julkinen.

Ilta-Sanomille antamassaan lausunnossa Tähkä kiistää syyllisyytensä.

– En ole syyllistynyt väitettyihin asioihin, ja olen antanut aiheesta oman selvitykseni viranomaisille. Olen luottavainen, että syyttömyyteni selviää aikanaan, toivottavasti mahdollisimman pian, kommentoi Tähkä asiaa Ilta-Sanomille.

lltalehden tietojen mukaan syytteen tapahtumat ovat tapahtuneet 28. lokakuuta viime vuonna Hämeenlinnassa. Tähkä konsertoi Hämeenlinnassa Verkatehtaalla edellisenä päivänä.

Suosittelemme