Hyppää sisältöön

Jo toinen kiinalainen sähköautomerkki käynnistää Suomen valloituksen – maahantuoja: "Uskon, että ennakkoluulot katoavat nopeasti"

BYD lupaa toimittaa uuden auton alle kahdessa viikossa. MG maksaa halvimmillaan alle 30 000 euroa. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli toukokuussa noin 35 prosenttia.

Ihmiset tarkastelevat MG4-sähköautoa messuilla.
Kiinnostuneet tarkastelevat MG4-sähköautoa messuilla. Kuva: Bianca De Marchi / EPA
Pekka Pantsu

Tesla ja muut sähköautojen suosikkimerkit saavat alkaa varautua uuteen uhkaan idästä: peräti kaksi kiinalaista sähköautomerkkiä on juuri rantautunut Suomeen. BYD ilmoitti tulostaan äsken ja nyt myös Hedin automotive on uutisoinut tuovansa Suomeen rajoitetun erän MG-merkkisiä täyssähköautoja. MG on alun perin brittiläinen automerkki. Tätä nykyä se on kiinalaisessa omistuksessa.

– Joillakin ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja kiinalaismerkkejä kohtaan, mutta uskon ennakkoluulojen katoavan nopeasti, sanoo autot maahantuovan Hedin Automotiven toimitusjohtaja Mikko Mykrä.

Yhtenä ennakkoluulojen hälventäjänä voi pitää pitkää seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuuta. Se on samalla myyntivaltti. Toinen vahva ostohoukutin on hinta: Edullisimmillaan MG:n saa 27 900 eurolla. Yleensä sähköautot maksavat selvästi tätä enemmän.

Hintansa ansiosta Mykrä uskoo MG:n löytävän ottajansa erityisesti niistä, jotka puntaroivat autonostoa uuden sähkö-MG:n ja käytetyn muun merkin välillä. Valintakisaa ei niinkään synny muiden uusien sähköautomerkkien välillä.

Autot saa heti

MG:n myynti käynnistyy Suomessa 19. kesäkuuta. Malleja tulee myyntiin neljä: muun muassa markkinoiden ainoa täyssähköinen farmariauto. MG:n sähköautojen toimintamatka on pitkä, mallista riippuen yli 400 kilometriä.

Myyntitavoitteita saati maahantuotavien autojen lukumääriä Mykrä ei paljasta.

– Ihan varmasti uskalletaan ostaa. Kiinnostusta ja kyselyjä on tullut paljon. Autot ovat saatavilla heti, mikä myös vaikuttaa monen ostopäätökseen, Mykrä kertoo.

Myös BYDin saa nopeasti, mutta hinnat alkavat 44 000 eurosta.

Komponenttipulan vuoksi uusien autojen keskimääräiset toimitusajat venyivät Suomessa ja Euroopassa kuukausien mittaiseksi etenkin viime vuonna. Nyttemmin tilanne on alkanut helpottaa.

Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli toukokuussa noin 35 prosenttia. Tammi-toukokuun myydyin sähköautomerkki oli Tesla, sitten tulevat Volkswagen, Volvo, Skoda ja BMW.

Voit keskustella aiheesta 9.6. klo 23 saakka.

Suosittelemme