Poliisi jatkaa edelleen Rovaniemellä toukokuussa tapahtuneiden huumekuolemien selvittelyä, mutta tutkinnan aktiivinen vaihe on päättynyt. Lisää kuolonuhreja ei ole tullut, ja sairaalassa olleet potilaat on kotiutettu.
Rikoskomisario Tuomo Seikkulan mukaan poliisi odottaa nyt rikosteknisten ja laboratoriotutkimusten tuloksia.
Epäiltyä huumausaine etylonia on löydetty muutamassa takavarikossa, mutta tapaukseen liitettyä toista, Suomessa harvinaista, isotonitatseeni-opioidia ei ole löydetty lisää.
Rikosnimikkeet ovat pysyneet jutussa ennallaan.
– Edelleen nimikkeet ovat huumausainerikoksia, mikä osaltaan kertoo, että kyse ei ole merkittävistä määristä, Seikkula sanoo.
Toisaalta rikosnimikkeet voivat vielä muuttua törkeiksi huumausainerikoksiksi. Tilannetta arvioidaan laboratoriotuloksien perusteella, kun huumausaineiden pitoisuudet selviävät.
Meneillään normaali kuolinsyyn selvittäminen
Poliisi ei tässä vaiheessa epäile, että kuolemiin liittyisi jonkinlaista tahallisuutta.
Lähtökohtaisesti huumausainekuolemiin ei Seikkulan mukaan liitetä kuolemansyytutkintaa. Poikkeustapauksissa juttuja voidaan tutkia myös kuolemantuottamuksena.
– Tämä on niin poikkeavaa, että näitä tapauksia arvioidaan syyttäjän kanssa kokonaisuutena.
Seikkulan mukaan poliisissa odotetaan rikosteknisen laboratorion ja kuolemansyihin liittyviä tietoja.
– Tämän jälkeen voidaan yhdistellä asioita paremmin ja katsoa, miten asiat liittyvät toisiinsa ja mitä aineita on kyseessä.
Tällä hetkellä ketään ei ole kiinni otettuna
Kaikki kahdeksan huumausainerikoksesta epäiltyä ovat tällä hetkellä vapautettuna. Ketään ei ole vaadittu vangittavaksi.
Huumausainerikokseen syyllistyneet henkilöt ovat poliisin käsityksen mukaan pääpiirteittäin tiedossa.
Poliisilla on tällä hetkellä tiedossaan yksi henkilö, joka ainetta on levittänyt.
Seikkulan mukaan ei ole tiedossa, paljonko ainetta on alun perin ollut ja kuinka paljon sitä on kaupungissa levitetty.