Hyppää sisältöön

Särkänniemi ei maksa palkkaa päivän perehdytyksestä kesätöihin – jopa Suomen kokenein työoikeuden asiantuntija yllättyi

Huvipuistojen työehtosopimuksen mukaan yksi palkaton perehdytyspäivä on mahdollista. Tämä on harvinaista Suomessa.

Keinukaruselli Särkänniemessä.
Särkäniemen huvipuiston kesätyöntekijöiden ensimmäinen perehdytyspäivä on palkaton. Arkistokuva. Kuva: Jutta Mattsson / Yle
Anu Leena Hankaniemi,
Anna Horppu
Avaa Yle-sovelluksessa

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen on kokenut kommentoimaan vaikka mitä työriitoja tai työelämän laillisuutta. Yhdestä hänkin silti yllättyy.

Huvipuisto Särkänniemi ei maksa yhden päivän perehdytyksestä kesätyöntekijöille palkkaa.

Särkänniemen operatiivinen johtaja Tiia Ojansivu sanoo, että perehdytys kestää kolmesta seitsemään päivään tehtävästä riippuen. Ensimmäinen, enintään 7,5 tunnin päivä, on palkaton.

– Palkaton perehdytyspäivä on määritelty meitä koskevassa yleissitovassa työehtosopimuksessa, Ojansivu kertoo.

Särkänniemen operatiivinen johtaja Tiia Ojansivu
Särkänniemen operatiivinen johtaja Tiia Ojansivu sanoo, että palkattomuus perustuu työehtosopimukseen. Arkistokuva. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Palvelualojen ammattiliiton huvi-, teema- ja elämyspuistoja koskevassa työehtosopimuksessa sanotaan, että työsuhteen alussa voi olla yksi palkaton perehdytyspäivä.

– Minulle se oli yllätys, että on tuollainen työehtosopimus, Koskinen sanoo.

Turun yliopiston emeritusprofessoria Seppo Koskista pidetään Suomen kokeneimpana työoikeuden asiantuntijana.

”Ei ole tullut muualla vastaan”

Myös kesäduunarineuvoja Vee Tirinen on hämmästynyt. Hän neuvoo nuoria SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteisessä kesäduunari-infossa.

– Tällaista ei ole tullut muualla vastaan.

Seppo Koskisen mukaan perehdytys kuuluu olennaisesti työsuhteeseen. Normaalisti koko työsuhde alkaa siitä.

– Jotta työnantaja pystyy vastaanottamaan oikeanlaisen suorituksen, hänen kuuluu perehdyttää työhön, Koskinen sanoo.

Seppo Koskinen
Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan perehdytys on hyvin tärkeää työsuhteen alussa. Arkistokuva. Kuva: Arash Matin / Yle

Sekä Koskisen että Tirisen mielestä työehtosopimuksen mainitsema palkattomuus vaikuttaa erikoiselta. Tästä ei ole kuitenkaan riidelty oikeudessa.

– En ole nähnyt, että olisi riidelty tällaisen työehtomääräyksen pätevyydestä, Koskinen sanoo.

Vee Tirinen varmisti PAMilta, että kyseinen pykälä on yritetty saada pois neuvotteluissa, mutta se ei ole onnistunut. Työantaja voi maksaa palkan myös perehdytyspäivästä.

Tutustuminen työpaikkaan eri asia

Sen sijaan oikeudessa on vuosien varrella riidelty siitä, kuinka pitkiä yritysten palkattomat perehdytykset saavat olla.

– Joskus perehdytys tapahtuu ennen työsuorituksen alkua ja se on vain tutustumista työpaikkaan. Jos perehdytys on enemmän kuin tutustumista työpaikkaan, se tulee mielestäni korvata, Koskinen linjaa.

Hänen mielestään esimerkiksi viikon kestävä palkaton perehdytys vaikuttaa yritykseltä kiertää palkanmaksua.

”Voi antaa nihkeän olon”

Vee Tirinen piti nuorille juuri Jodelissa kyselyä, onko heillä ollut perehdytystä kesätöihin. Moni nuori kokee, ettei saa perehdytystä tarpeeksi. Myös palkallisuudesta on tullut kyselyitä.

– Pääsääntöisesti perehdytyksen pitäisi olla maksullista. Kyllä se on aika selvä, että se on työaikaa, Tirinen sanoo.

Sekä Tirisen että Koskisen mukaan palkaton perehdytys antaa kummallisen kuvan työelämästä.

– Perehdytystä tarvitaan, että voi tehdä työtä hyvin. Se on jo työturvallisuuden takia tärkeää. Nuoren pitää tietää, mitä hän tekee ja mitä häneltä odotetaan. Samalla perehdytyksessä hänelle tulee olo, että hän voi kysyä, jos jokin mietityttää, Tirinen sanoo.

Työnantaja hyötyy itsekin perehdytyksestä, koska työntekijät oppivat työstä.

– Antaa ikävän vaikutelman, jos se pitää käydä omalla ajalla. Tämä voi antaa nuorelle nihkeän olon työelämästä, Tirinen sanoo.

Professori pelkää Diili-markkinoita

Emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan perehdytyksen palkattomuus antaa kaikille kummallisen kuvan työelämästä. Hän pelkää äärimmilleen vietynä Diili-tyyppisiä työmarkkinoita, joissa perehdytyksessä mitataan paremmuutta. Tv-ohjelma Diilissä kilpaillaan työpaikasta, jonka yksi kilpailija saa.

– Työnantajat saisivat valtavan hyödyn tällaisella pelillä, jos ne rekrytoisivat vastaavalla tavalla jatkuvasti. Ottaisivat kymmenen ja pudottaisivat yhden muutaman päivän välein eikä pudonneelle tarvisi maksaa palkkaa.

Yle kysyi myös Helsingin Linnanmäeltä, maksaako huvipuisto kesätyöntekijöilleen korvausta perehdytyksen ajalta.

– Linnanmäellä kaikesta perehdytyksestä maksetaan. Ennen työsuhteen alkua maksamme kesätyöntekijöille koulutuskorvausta jokaisesta koulutuspäivästä. Kun työsuhde alkaa, maksamme tehtäväkohtaista palkkaa. Jokainen huvipuisto määrittelee itse käytäntönsä, ja me toimimme näin, kommentoi Linnanmäen henkilöstöjohtaja Mirva Mölsä.

Särkänniemi kertoo, ettei se ole saanut työntekijöiltä palautetta palkattomuudesta.

– Perehdytämme työntekijämme laajasti myös yleisiin työelämän tärkeisiin asioihin, esimerkiksi keskeisiin työelämän lakeihin, työehtosopimukseen ja käytäntöihin. Kerromme avoimesti myös palkattomasta perehdytyspäivästä ja mihin se perustuu, Tiia Ojansivu kertoo.

Juttua päivitetty 9.6.2023 klo 16:34: lisätty Linnanmäen henkilöstöjohtaja Mirva Mölsän kommentti.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta 10. kesäkuuta kello 23:een saakka.

Suosittelemme