Hyppää sisältöön

Vaaksaa, kyynärää ja syltä käytettiin ja käytetään kaikkialla – vieläpä yllättävän samalla tavalla

Helsingin yliopiston tutkijaryhmä selvitti kehonmittojen tunnettuutta 186 kulttuurissa. Ne elivät pitkään standardimitoista huolimatta ja elävät yhä.

Tutkija Roope Kaaronen tuntee kehonmitat ja on käyttänyt niitä itsekin. Kaarosen tekemän kajakkimelan pituus on syli + kyynärä.
Heikki Ali-Hokka

Kulttuurit ympäri maailman ovat kautta aikojen tunteneet hyvin samankaltaisia kehonmittoja. Helsingin yliopiston tutkija Roope Kaaronen työryhmineen selvitti, miten 186 kulttuuria ovat käyttäneet kehoaan mittaukseen.

Vaaksan, kyynärän ja sylen lisäksi käytettyjä mittoja ovat olleet muun muassa kämmenen leveys ja peukalon mitta. Keholla voitiin mitata myös tilavuutta: keittiöissä tunnetaan edelleen kourallinen ja hyppysellinen.

Myös erilaisten aktiviteettien avulla mitattiin asioita. Nikobaarien saarilla Intian valtamerellä käytettiin juotujen kookosjuomien määrää matkan pituuden yksikkönä.

Ensimmäiset standardoidut mitat tunnettiin Egyptissä jo 2 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Siitä huolimatta kehonmitat olivat laajasti käytössä vielä 1900-luvulla ja ovat tänäkin päivänä.

Suosittelemme sinulle