Hyppää sisältöön

Maakuntahallitus aikoo tehdä poliisille esitutkintapyynnön Uudenmaan liiton johtajasta – epäselvyyksiä rahankäytössä

Esitutkintapyyntö liittyy maakuntajohtajan osuuteen liiton hankinnoissa.

Ossi Savolainen.
Ossi Savolainen jää maakuntajohtajan tehtävästään eläkkeelle ensi vuoden lopussa. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press
Anna Horppu

Maakuntahallitus on päättänyt tehdä poliisille esitutkintapyynnön Uudenmaan maakuntajohtajasta, selviää Uudenmaan liiton julkaisemasta tiedotteesta.

Esitutkintapyyntö liittyy Uudenmaan liiton operatiivisen johtajan Ossi Savolaisen osuuteen liiton hankinnoissa, joiden epäillään jääneen kilpailuttamatta ja joissa Savolaisen olisi mahdollisesti pitänyt jäävätä itsensä.

Helsingin Sanomat uutisoi tammikuussa 2023, että Savolaisen johtama Uudenmaan liitto on vuodesta 2014 lähtien hankkinut vip-lippuja urheiluseura Hyvinkään Tahkon peleistä. Samaan aikaan Hyvinkäällä asuva Savolainen on toiminut Hyvinkään Tahko ry:n puheenjohtajana.

– Olen Tahko ry:n puheenjohtaja, eikä ry:llä ole mitään tekemistä Superpesis-osakeyhtiön (Tahko Pesis oy) kanssa. Jos olisin oy:n hallituksessa, olisin ilman muuta jäävi, Savolainen kommentoi Helsingin Sanomien jutussa.

Lisäksi HS uutisoi Uudenmaan liiton tukeneen hyvinkääläistä Red Carpet -elokuvafestivaalia sponsorisopimuksella, jonka kustannukset ovat neljän vuoden aikana olleet lähes 200 000 euroa.

HS:n mukaan festivaalin taustalla oleva Antti Luusuaniemi on myös yksi Tahkon Pesis oy:n vähemmistöomistajista ja seuran entinen junioripelaaja.

Suorahankintoja jätetty kilpailuttamatta

HS:n tietojen tultua julki maakuntahallitus tilasi ulkopuolisen selvityksen tilintarkastusyhtiö KPMG:ltä. Selvitys koski Uudenmaan liiton markkinointia, viestintää, edunvalvontaa ja edustamista sekä niihin liittyviä hankintoja. Selvitys koskee vuosia 2017–2022.

Toukokuun 2023 lopussa julkaistusta tarkastusraportista selviää muun muassa, että Red Carpet -elokuvafestivaalin valikoitumista Uudenmaan liiton monivuotiseksi kumppaniksi ei ole yksiselitteisesti perusteltu liiton viestinnän periaatteiden näkökulmasta.

Selvityksestä ilmenee myös, ettei Uudenmaan liiton käytännöistä löydy perusteluja sille, miksi valtaosa sidosryhmätilaisuuksista järjestetään juuri Hyvinkään Tahkon pesäpallo-otteluissa.

Vuosina 2020, 2021 ja 2022 suorahankinnat Tahko Pesikseltä ovat ylittäneet 10 000 euron rajan, ja liiton hankintaohjeistuksen mukaan ne olisi pitänyt kilpailuttaa.

Lisäksi selvityksestä ilmenee muun muassa, että liiton luottokorttien käyttämisestä puuttuvat kirjalliset ohjeet. Riskinä on, että korttien sisäinen valvonta ei toteudu asiaankuuluvalla tavalla.

Savolainen jää maakuntajohtajan tehtävästään eläkkeelle 1. lokakuuta 2024.

Yle ei tavoittanut Ossi Savolaista kommentoimaan.

Suosittelemme