Ukraina on toteuttanut vastahyökkäysoperaatioita vaihtelevin tuloksin ainakin kolmella eri taistelurintaman alueella, kertoo ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).
ISW:n mukaan Ukrainan virkamiehet ovat antaneet viitteitä, että Ukrainan joukot ovat siirtyneet puolustusasemista hyökkäykseen esimerkiksi Bahmutin kaupungin lähistöllä ja ovat edenneet kaupungin sivustoilla.
Ukrainan joukkojen arvioidaan saaneen aikaan viime päivinä taktista menestystä rajoitetulla vastahyökkäysoperaatioilla myös Donetskin alueella lähellä Donetskin ja Zaporižžjan alueiden rajaa.
ISW kertoo Ukrainan joukkojen suorittaneen hyökkäyksen myös Zaporižžjan alueella keskiviikon ja torstain vastaisena yönä, mutta ilman merkittävää etenemistä.
ISW arvioi, että Venäjän joukot onnistuivat puolustamaan Zaporižžjan alueella hyökkäystä ja saamaan omia asemia takaisin torstain aikana.
ISW:n mukaan Venäjän puolustusministeriö vastasi Ukrainan hyökkäykseen epätyypillisen johdonmukaisesti, kun se kehui Venäjän joukkoja hyökkäyksen torjumisesta ja asemien saamisesta takaisin.
ISW arvioi, että Ukrainan hyökkäys Zaporižžjan alueella ei kuvasta hyvin Ukrainan vastahyökkäyksen kykyä, sillä Ukraina on aiemmin osoittanut kykyä suorittaa koordinoituja hyökkäysoperaatioita useilla alueilla.
ISW ennustaa, että Ukrainan vastahyökkäys muodostuu todennäköisesti monista eri mittaluokan operaatioista useilla eri alueilla.
Ukrainan joukkojen arvioidaan menettäneen vastahyökkäysoperaatioissaan myös länsimaiden tarjoamaa kalustoa. ISW korostaa, että kaluston tappiot hyökkäyksen alkuvaiheissa eivät kerro vielä paljoa Ukrainan vastahyökkäyksen potentiaalista.