Poliisi on paljastanut Porissa vuosia jatkuneen laajan Subutex-lääkkeiden myynnin.
Esitutkinta sai alkunsa tammikuun lopulla, kun Lounais-Suomen poliisi otti Porin keskustassa epäillyn huumausainekaupan yhteydessä kiinni ulvilalaisen noin 30-vuotiaan pariskunnan.
Naisen ja miehen hallusta takavarikoitiin tuolloin amfetamiinia, Subutexia sekä runsaasti myös muita huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä.
Esitutkinnan perusteella pariskunta on myynyt suuria määriä Subutex-lääkkeitä noin neljän vuoden ajan naisen ylläpitämien Telegram- ja Wickr-pikaviestisovellusten myyntiryhmien kautta. Huumekauppaa käytiin pääasiassa Porin seudulla.
– Kokonaisuudessaan kyse on yli kymmenen tuhannen Subutex-lääkkeen myynnistä. Kaupankäynnistä saatu rikoshyöty on noin 200 000 – 300 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm poliisin tiedotteessa.
Tapaus on poliisin mukaan yksi merkittävimmistä Satakunnan alueella paljastuneista Subutex-lääkkeisiin liittyvistä huumerikostutkinnoista.
Sekä naista että miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta, ja he ovat olleet esitutkinnan ajan tutkintavankeina. Esitutkinta siirtyy syyttäjälle lähikoina.