Hyppää sisältöön

Joensuun varhaiskasvatuksessa ollaan järkyttyneitä neljävuotiaan murhaepäilystä – lapsille kuolemasta kerrotaan maanantaina

Kuolleen lapsen päiväkotiryhmän työntekijät saavat tänään kriisiapua. Perhe- ja sosiaalipalveluista kehoitetaan kaikkia, joiden mieltä asia painaa, hakemaan keskusteluapua.

Lasten keinu ja taustalla asuinrakennus, jossa poliisi epäilee vanhempien murhanneen neljä-vuotiaan lapsen.
Pienen lapsen kuolema on järkyttänyt Joensuussa laajalti. Kuva: Lucas Holm / Yle
Marianne Mattila
Avaa Yle-sovelluksessa

Tieto neljävuotiaan lapsen kuolemasta tavoitti Joensuussa kaupungin varhaiskasvatuksen torstaina puolenpäivän aikaan, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Irja Seppänen.

Ensimmäisenä lapsen päiväkotiryhmän työntekijöille järjestettiin kriisiapua. Työntekijät ovat kriisityön piirissä tänään.

– Mielessä on paljon miksi-kysymyksiä ja vähän vastauksia, Seppänen sanoo.

Nelivuotiaan mahdollinen murha on järkyttänyt varhaiskasvatuksen henkilöstöä.

– Tämän ikäisten lasten tulisi olla turvassa ja ajatus on, että heillä on koko elämä kaikkine kokemuksineen edessä, Seppänen toteaa.

Lapsille kerrotaan arjen jatkuvan turvallisena

Kuolleen lapsen päiväkotiryhmässä pidetään pieni muistotilaisuus maanantaina. Seppänen on esittänyt työntekijöitä laittamaan esille lapsen kuvan ja kynttilän. Tämän jälkeen lapsille voidaan kertoa, ettei lapsi tule enää ryhmään, koska on kuollut.

– Tilanteessa edetään lasten ehdoilla, Seppänen sanoo.

Samalla ryhmän lapsille kerrotaan, että toiminta päiväkodissa jatkuu kuten ennenkin ja lapsista ja työntekijöistä pidetään hyvää huolta. Tämän jälkeen työntekijät vastaavat lasten kysymyksiin.

– Kysymyksiin vastataan rehellisesti, mutta lapsen ikätasoisesti niin, että lapsi ymmärtää vastauksen oikein, sanoo Seppänen.

Lapsille kerrotaan asiasta vasta maanantaina, jotta työntekijät ovat valmiita vastaamaan kysymyksiin. Tilanteessa on tärkeää, että paikalla ovat ryhmän omat työntekijät.

– Varmistamme, että he ovat voimissaan ja jaksavat vetää tilanteen läpi.

Päiväkodin johtaja tiedottaa ryhmän lasten vanhemmille maanantain suunnitelmista tänään.

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on noin tuhat lasta lastensuojelun piirissä

Neljävuotiaan lapsen murhaepäily on traaginen tapahtuma ja ymmärrän, että se koskettaa syvästi ihmisiä, sanoo Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen perhe- ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Leena Korhonen.

– On tärkeää, että ihmiset hakevat keskusteluapua, jos kokevat ahdistusta, Korhonen lisää.

Korhonen ei kommentoi yksittäistä tapausta. Hän toteaa yleisellä tasolla, että lapsilla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon.

Korhonen muistuttaa, että jos jollakulla herää huoli lapsen kasvusta tai kehityksestä, voi myös yksityinen henkilö ottaa yhteyttä lastensuojelun työntekijään.

– Viranomaisilla on puolestaan aina ilmoitusvelvollisuus, jos on saanut tietää lapsesta, jolla on huolenpidon tarvetta tai lapsen kehitysolosuhteet ovat vaarantuneet, hän kertoo.

Perheiden tilanteet ovat yleensä monisyisiä ja erilaisia. Jos lapsesta tehdään huoli-ilmoitus, tukea perheelle annetaan lapsiperhepalveluiden kautta.

– Yleensä lapselle hankitaan tukiperhe tai perheessä alkaa käydä henkilö perhetyöstä, Korhonen kertoo.

Perheen jaksamiseen liittyvissä tilanteissa tukena saattaa olla lapsiperheiden kotipalvelu. Yhteistyötä tehdää myös mielenterveys- ja päihdepalveluiden kanssa.

Tällä hetkellä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella on noin tuhat lasta lastensuojelun piirissä.

9.6. klo 15.38 juttuun lisätty sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Leena Korhosen kommentit.

9.6. klo 16.22 lisätty: Korhonen ei kommentoi yksittäistä tapausta. Hän toteaa yleisellä tasolla, että lapsilla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja kehittymiseen sekä erityiseen suojeluun ja huolenpitoon.

Suosittelemme sinulle