Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa lapsi jäi yksin päiväkodin pihalle 23. maaliskuuta Espoossa.
Esitutkinnassa on kuultu lapsen huoltajaa, kaikkia paikalla olleita hoitajia ja tapahtuma-aikaan viransijaisena toiminutta päiväkodin johtajaa. Lisäksi poliisi kuuli kaupungin asiantuntijaa sähköisten järjestelmien ja kulunvalvonnan toimintaan liittyen.
– Poliisi on myös tarkastanut päiväkodin valvontakameroiden tallenteet, kulunvalvontajärjestelmän sekä työaikakirjaukset. Näillä toimilla on saatu hyvä käsitys tapahtumien kulusta, kertoo rikoskomisario Tero Tonteri poliisin tiedotteessa.
Esitutkinnan mukaan hoitajan huomiokyvyn herpaantuminen yhdistettynä sähköisen järjestelmän mahdolliseen häiriötilanteeseen johti siihen, että lapsi jäi päiväkodin pihalle ilman valvontaa.
Asia on lähtenyt syyteharkintaan rikosnimikkeillä heitteillepano ja virkavelvollisuuden rikkominen.