Keskusrikospoliisi epäilee neljää miestä terrorismirikoksista, kertoo Helsingin Sanomat. KRP on jäädyttänyt kolmen miehen varat terrorismin torjumiseksi.
HS:n tietojen mukaan henkilöt ovat osoittaneet kiinnostusta oikeistoradikaalia toimintaa kohtaan.
Lehden mukaan kaikki kolme vangittiin vuonna 2022 epäiltyinä törkeästä ampuma-aserikoksesta, jonka epäillään tapahtuneen marraskuun 2021 ja elokuun 2022 välisenä aikana Päijät-Hämeessä.
Samassa tapauksessa neljäs epäilty on mies, jota KRP on kertonut epäilevänsä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemiseen ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Hämeen poliisi vahvistaa Helsingin Sanomille, että Päijät-Hämeessä aiemmin törkeästä ampuma-aserikoksesta epäiltyjä neljää henkilöä epäillään nyt terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.