Oulun yliopisto käynnistää selvityksen, ovatko opiskelijaedustajat kohdanneet epäasiallista kohtelua toimiessaan edustajina Oulun yliopiston päätöksentekoelimissä.
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tänään julkaistussa kannanotossa kerrotaan, että yliopistokollegion 31. toukokuuta pidetyn kokouksen myötä esille nousi keskustelu painostamisesta ja häirinnästä yliopistoyhteisön sisällä.
OYY on jo vuosi sitten lähestynyt yliopistoa ja ilmaissut huolensa painostuksesta ja henkilöön menevästä kommentoinnista, jota opiskelijaedustajat ovat joutuneet kohtaamaan erityisesti kampusta koskevien keskustelujen yhteydessä.
Oulun yliopiston kampussuunnitelmat ovat nostattaneet keskustelua jo pitkään.
Yliopisto hakee uutta kampusratkaisua kaupungin kanssa, koska edellinen yritys kaatui kaupungin päättäjien vastustukseen.
Oulun yliopiston hallitus valtuutti maaliskuussa rehtori Jouko Niinimäen aloittamaan keskustelun Oulun kaupungin kanssa uuden kampuksen sijaintivaihtoehdoista. Yliopisto on halunnut siirtyä pois Linnanmaalta, mutta kaupunki on vastustanut suunnitelmia.
Oulun yliopisto ei hyväksy minkäänlaista häirintää, kiusaamista tai epäasiallista kohtelua. Lähtökohtana on keskinäinen kunnioitus ja yliopisto edellyttää kaikilta yliopistoyhteisön jäseniltä asiallista käyttäytymistä, kerrotaan yliopiston lähettämässä tiedotteessa.
Myös lainsäädäntö takaa opiskelijoille oikeuden turvalliseen opiskeluympäristöön ja velvoittaa yliopistoa asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhtymään toimiin häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi.
Esille nousseet tilanteet tulee selvittää lainsäädännön sekä Oulun yliopiston menettelytapojen ja ohjeiden mukaisesti.
Tähänastisten tapahtumatietojen mukaan asianosaisten piiri sekä tilanteiden mahdollinen liittyminen yliopiston päätöksenteon valmisteluun edellyttävät asian selvittelyn riippumattomuutta. Selvitystyön tekee yliopiston ulkopuolinen toimija.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Kommentoi alle.