Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tänään lauantaina toisen kauden kansanedustaja Sofia Virta puoluekokouksessa Seinäjoella. Virta voitti selvin luvuin toisen ehdokkaan Saara Hyrkön.
Vihreiden kansanedustajan Oras Tynkkysen mukaan on hyvä, että uudella puheenjohtajalla on takanaan selvä kannatus. Puheenjohtaja valittiin jäsenäänestyksessä.
– Kisa oli todella myönteinen ja rakentava. Kumpi tahansa olisi ollut hyvä valinta.
Tamperelainen Tynkkynen pohti itsekin lähtöä puoluejohtakilpaan, mutta ei lopulta hakenut pestiä. Hän on kuitenkin ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi, joka myös valitaan Seinäjoen puoluekokouksessa.
Tynkkysen mukaan Virta on puhunut jonkin verran Hyrkköä enemmän puolueen uudistamisesta.
– Vaikkakin molemmat ovat selvästi uudistushaluisia ja -kykyisiä.
Hän kertoo nyt odottavan Virran lähtevän tekemään korjausliikettä, jotta vihreät saadaan nostettua kannatusalhosta. Eduskuntavaaleissa rökäletappion kärsinyt puolue menetti seitsemän paikkaa. Ylen kesäkuun kannatusmittauksessa puolueelle mitattiin 7,3 prosentin kannatus. Mutta kuinka kuopasta noustaan?
– Sofia on puhunut siitä, että meidän tulee olla lähempänä ihmisten arkea. Monia kansalaisia kiinnostaa saako ikääntynyt hoitopaikan, pysyykö oma työpaikka ja pystyykö palkalla ostamaan ruokaa.
Tynkkynen uskoo Virralla olevan kykyä nostattaa puolueen kannatusta.
– Sofia innostaa ja saa ihmisiä liikkeelle. Juuri sitä tarvitsemme, kun lähdemme rakentamaan vihreille uutta kasvua.
Sunnuntaina uusi puheejohtaja pitää linjapuheen. Vihreät myös päättää virallisesti osallistumisestaan presidentinvaaleihin. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on ilmoittanut lähtevänsä vaaleihin kansanliikkeen ehdokkaana.