Hyppää sisältöön

Loukkaantumiset selättänyt yllätyshaastaja pakotti mestarin kolmanteen erään – Iga Swiatek nousi lopulta Ranskan avointen voittoon

Puolan Iga Swiatek voitti uransa neljännen tenniksen grand slam -turnauksen. Finaalivastus Karolina Muchova pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen loppuottelussa.

Iga Swiatek kuvassa.
Iga Swiatek juhlii jälleen Ranskassa. Kuva: Julian Finney / Getty Images
Paavo Forsberg
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolan Iga Swiatek on voittanut Ranskan avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin mestaruuden. Maailmanlistan kärki ja turnauksen ykkössijoitettu Swiatek kaatoi loppuottelussa Tšekin Karolina Muchovan 6–2, 5–7, 6–4.

Swiatek jyräsi mestaruuteen lopulta vakuuttavasti. Ainoastaan Muchova kykeni voittamaan erän mestaria vastaan tämän vuoden Roland Garrosin turnauksessa.

– En olisi täällä ilman taustajoukkojani. Anteeksi, että olen välillä hieman hankala. Olen iloinen, että voimme olla nyt tyytyväisiä ja juhlia, Swiatek sanoi kenttähaastattelussa.

22-vuotias puolalainen viihtyy massakentillä, sillä Ranskan avointen voitto oli hänelle jo kolmas. Swiatek on juhlinut voittoa vuosina 2020 ja 2022. Hän on hävinnyt voittamissaan kolmessa turnauksessa Ranskassa vain yhden erän Muchovalle hävityn lisäksi, vuonna 2022 neljännellä kierroksella Kiinan Zheng Qinweniä vastaan.

Puolalainen on ensimmäinen naisten kaksinpelin mestaruuden Ranskan avoimissa uusinut pelaaja sitten belgialaisen Justine Heninin ja vuoden 2007.

Swiatek on voittanut kertaalleen myös Yhdysvaltojen avoimet.

Haastaja syttyi toisessa erässä

Loukkaantumisista aiemmin urallaan kärsinyt Muchova, 26, oli turnauksen yllättäjä. Hän pelasi ensimmäistä kertaa grand slam -turnauksen loppuottelussa. Ensimmäinen erä sujuikin finaaleihin tottuneen Swiatekin komennossa, ja ottelu näytti menevän helposti puolalaiselle.

Sijalla 43 maailmanlistalla oleva tšekki alkoi lämmetä toisessa erässä, kun hän mursi Swiatekin syötön kahteen otteeseen ja nousi 5–4-johtoon.

Muchova pääsi syöttämään erävoitosta, mutta Swiatek kykeni murtoon ja tasoitti 5–5:een. Seuraavaksi Muchova selvitti Swiatekin syöttövuoron ja taisteli omalla syöttövuorollaan erävoittoon 7–5 kolmannella eräpallolla.

Kolmannessa erässä tilanne vaihteli. Ensin Muchova siirtyi 2–0-johtoon, mutta Swiatek kiri rinnalle ja ohi. Muchova ei kuitenkaan lannistunut, vaan nousi 4–3-johtoon. Swiatek voitti seuraavat kaksi pistettä ja nousi pisteen päähän mestaruudesta.

Muchova ei enää kyennyt pitämään syöttöään, ja Swiatek pääsi tuulettamaan uransa neljättä grand slam -voittoa.

Iga Swiatek ja Karolina Muchova kuvassa.
Finalistit kättelivät ottelun jälkeen. Kuva: Clive Brunskill / Getty Images

– Mestaruus oli niin lähellä, mutta niin kaukana. Näin käy kun pelaa Igaa vastaan. Hän on yksi parhaista, Muchova kommentoi.

Muokattu juttua kello 20.04: Lisätty pelaajien kommentteja.

Suosittelemme