Pohjanmaan poliisi tiedottaa muutamasta viikonlopun aikana tehdystä murrosta.
Kristiinankaupungissa murtauduttiin tankkausautomaattiin ja Etelä-Pohjanmaalla varkaat murtautuivat apteekkeihin.
Sunnuntaina klo 1.30 -aikoihin kaksi miestä mursi tankkausautomaatin auki Metsälässä Kristiinankaupungissa. Tekijät ovat toiminnallaan aiheuttaneet mittavat vahingot automaatille.
Poliisi pyytää ilmoittamaan tapaukseen liittyvistä havainnoista osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi
Sunnuntaina aamukahden aikaan kaksi miestä murtautui Vimpelin apteekkiin ja varastivat lääkkeitä. Miehet poistuivat tapahtumapaikalta Oulusta varastetulla henkilöautolla.
Varastettu auto löytyi myöhemmin talon pihasta Vimpelistä, ja samaisesta pihasta oli anastettu toinen henkilöauto. Pihasta anastettu auto löytyi sunnuntaina Pietarsaaresta. Poliisilla on hyvä käsitys epäillyistä, mutta heitä ei ole vielä kuultu asiassa.
Myös Evijärvellä oli murtauduttu apteekkiin perjantaina klo 2-aikoihin ja poliisi epäilee, että samat miehet ovat sielläkin olleet liikkeellä.
Kaahailu aiheuttaa törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen
Rattijuoppoja poliisi otti kiinni seitsemän kappaletta, joista kuutta näistä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Lapualla rattijuoppoudesta epäiltynä kiinniotettua epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Eteneminen liikenteessä oli poliisin mukaan sen verran holtitonta, että muut tiellä liikkujat olivat vaarassa.
Perjantai-iltana Isossakyrössä moottoripyöräilijä ohitti poliisiauton 168 km/h alueella, jossa rajoitus oli 100 km/h. Poliisi pysäytti moottoripyöräilijän ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Valtatiellä kahdeksan Mustasaaressa autoilija ajo perjantai-iltana poliisipartiota vastaan 138 km/h alueella, jossa rajoitus on 80 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sunnuntai-iltana Maalahdessa valtatiellä kahdeksan autoilija ajoi 131 km/h alueella, jossa rajoitus on 80 Km/h. Autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.