Ruotsin jengiväkivalta saa yhä käsittämättömämpiä piirteitä.
Farstassa väki oli liikkeellä illansuussa, koska oli kaunis ja lämmin vapaapäivä. Koulujen kevätjuhlat olisivat tiistaina ja lapset pääsisivät nauttimaan kaivatusta lomasta.
Farstan lasten loma sai surureunan, kun automaattiaseen laukaukset alkoivat sinkoilla metroaseman sisäänkäynnin läheisyydessä. Laukauksia oli yli 20.
Tivoliin matkalla ollut 15-vuotias poika kuoli rikospaikalle, 45-vuotias mies tänään aamupäivällä. Hoidossa on yhä 15-vuotias poika. 63-vuotias nainen sai osuman polveensa ilmeisesti seinästä kimmonneesta ammuksesta.
Ruotsin radion haastattelussa nainen kertoo, että oli tulossa metrosta ja irrottamassa polkupyöräänsä kun kuuli 5-6 laukausta. Hän huomasi polvensa vuotavan verta, mutta pystyi hakeutumaan suojaan nurkan taakse.
Myöhemmin sairaalassa selvisi, että hän oli selvinnyt tilanteeseen nähden vähin vammoin. Dagens Nyheterille nainen kertoo tärisseensä stressistä kotiin päästyään. Radiohaastattelussa hän kertoo, ettei ampumavälikohtaus ollut hänen lähiympäristössään ensimmäinen, sillä aiemmin hänen asuntonsa lähellä nuorukainen ampui toista päähän.
Poliisi otti pian ampumisten jälkeen kiinni autojahdin lopputuloksena kaksi parikymppistä miestä, jotka ovat poliisin vanhoja tuttuja, mutta eivät näin vakavista rikoksista. Sunnuntaina heidät pidätettiin murhista epäiltyinä.
Poliisilla ei ole mitään tietoa ampumisten motiivista. Ei myöskään siitä, oliko joku uhreista maalitaulu. Kaikki uhrit tuskin kuitenkaan olivat automaattiaseen käyttäjän tappolistalla.
Nyt jengiväkivalta on yltynyt sellaisiin mittoihin, että kuka tahansa metroonmenijä saattaa joutua tahtomattaan tulilinjalle. Nuoret ampujat eivät joko tajua tekojensa seurauksia tai eivät välitä niistä. Siitä todistaa ammuskelu metroaseman vilkkaalla suulla.
Poliisiylijohtaja Anders Thornborg sanoo Aftonbladetille, että jengit rekrytoivat kolme uutta jäsentä päivässä eli tuhat vuodessa. Tukholmassa on parhaillaan poliisiylijohtajan mukaan meneillään 10 jengin välienselvittelyjä, mutta ampumisia on ympäri maata. Hänen arvionsa mukaan aseellisiin jengeihin kuuluu noin 30 000 jäsentä.
Ruotsin hallituksen ministerit vakuuttavat kiristävänsä otetta jengeistä, mutta se vie aikansa. Tavallisten ruotsalaisten kärsivällisyys on kuitenkin kovalla koetuksella, sillä pelkästään jouluaatosta lähtien Tukholman seudulla on Dagens Nyheterin mukaan ollut 77 vakavaa väkivaltatapausta, joista 49 ampumisia tai puukotuksia, 25 räjäytystä ja kaksi tulipaloa.