Hyppää sisältöön

Porvoolainen Vår-ravintola sai Michelin-tähden

Aiemmin palkitut suomalaiset ravintolat säilyttivät tähtensä.

Turun Michelin-tähtien palkitsemistilaisuudessa palkituttujen ravintoloiden edustajia yhteiskuvassa.
Turun Michelin-tähtien palkitsemistilaisuudessa palkittujen ravintoloiden edustajat kokoontuivat yhteiskuvaan. Kuva: Tarja Hiltunen / Yle
Jere Sanaksenaho
Avaa Yle-sovelluksessa

Vår palkittiin toisena pääkaupunkiseudun ulkopuolisena ravintolana. Turkulainen Kaskis oli ennen Suomen ainoa Helsingin ulkopuolinen Michelin-tähden saanut ravintola.

Uusien lisäysten ja tähtiensä säilyttäneiden ravintoloiden myötä Michelin-oppaassa on nyt 63 yhden Michelin-tähden ravintolaa, joista kuusi Suomessa: Vår, Demo, Grön, Finnjävel Salonki, OIo ja Kaskis.

Ainoana suomalaisena kahden tähden ravintolana jatkaa Palace.

Lisäksi Vår oli yksi seitsemästä pohjoismaisesta ravintolasta, joka sai Michelinin Vihreän Tähden tunnustuksena kestävästä ravintolatoiminnasta. Tämän tunnustuksen saaneita ravintoloita on nyt Tanskassa, Suomessa, Islannissa, Norjassa ja Ruotsissa 39 kappaletta.

Nuorille keittiömestareille jaettavan Michelin Young Chef-tunnustuspalkinnon sai helsinkiläisessä ravintola Demossa työskentelevä Jalmari Kunnas.

Michelin-tähdet ovat Michelinin vuosittain julkaiseman hotelli- ja ravintolaoppaan, Guide Michelinin käyttämä luokitus maailman parhaille ravintoloille ja niiden keittiömestareille.

Pohjoismaiden Michelin-tähdet jaettiin Turussa maanantaina.

Suosittelemme