Hyppää sisältöön

Kauhajoella naista puukottanut mies todettiin syyntakeettomaksi: jätettiin rangaistukseen tuomitsematta

Käräjäoikeus katsoi tekijän syyllistyneen tapon yritykseen. Mielentilatutkimuksen jälkeen mies todettiin kuitenkin syyntakeettomaksi ja passitettiin vankilan sijasta hoitoon.

Lakikirjoja Korkeimmassa oikeudessa
Mies myönsi oikeudessa teon, mutta kiisti tapon yrityksen. Kuva: Pekka Tynell / YLE
Riia Hantula

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on todennut Kauhajoella naista puukottaneen miehen syyllistyneen tapon yritykseen.

Mies jätetään kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen. Hänen katsotaan olleen syyntakeeton tehdessään teon syyskuussa 2022.

Hieman yli kolmekymppinen mies löi naista teräaseella täysin yllättäen selkään lapaluun kohdalle rauhallisessa illanvietossa naisen kotona. Mies poistui heti teon jälkeen paikalta. Puukotuksen uhri sai vakavia vammoja, mutta hänen onnistui soittaa hätäkeskukseen.

Vastaaja tunnusti teon, mutta kiisti kyseessä olleen tapon yritys. Käräjäoikeuden mukaan vastaajalla oli ollut tilanteessa tietoisuus siitä, että hänen tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena on asianomistajan kuolema. Siten käräjäoikeus katsoi syytteen tapon yrityksestä tulleen toteennäytetyksi.

Mies passitettiin hoitoon ja hänet velvoitettiin korvaamaan puukotuksen uhrille mm. kivusta, kosmeettisesta haitasta ja kärsimyksestä reilut 8000 euroa sekä oikeuskuluja. Tuomio on lainvoimainen.

Suosittelemme