Hyppää sisältöön

Viiden miehen epäillään varastaneen metallia ja irtaimistoa yli 300 000 euron edestä Etelä-Suomessa

Kaksi syytetyistä on vangittu, sillä heidän pelätään pakenevan maasta välttääkseen rikosseuraamuksia.

Kouvolan oikeustalo
Osaa syytteistä on käsitelty ensimmäisen kerran helmikuussa 2023. Kuvassa Kouvolan oikeustalo. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Stella Hag

Viittä miestä vastaan on nostettu syytteet lukuisista törkeistä varkauksista Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Miesten epäillään ottaneen laittomasti haltuunsa metallisia materiaaleja ja muuta irtaimistoa yli kymmenen asianomistajan tonteilta.

Syyttäjän ja asianomistajien edustajien mukaan miehet olisivat varastaneet muun muassa metalliromua, kaapeleita, alumiinikeloja sekä jalometalleja, kuten kuparia.

Sittemmin miehet ovat syyttäjän mukaan kuljettaneet ja myyneet materiaalit edelleen kymenlaaksolaiselle yritykselle kierrätys- ja jalostuskäyttöön.

Kun kaikki syytekohdat lasketaan yhteen, miesten epäillään aiheuttaneen taloudellista haittaa yli 300 000 euron edestä.

Miesten epäillään syyllistyneen yhteensä 28 rikokseen, jotka on tehty kesäkuun 2021 ja tammikuun 2023 välisenä aikana.

Rikokset on tehty Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen maakunnissa. Lisäksi yksi rikos on tapahtunut Uudellamaalla Loviisassa.

Kaksi syytetyistä vangittu

Syytetyistä kolme pidätettiin alkuvuodesta 2023 rikoksiin liittyen ja kaksi heistä on edelleen vangittuina.

Syyttäjä perustelee vangittuna pitämistä lopullisten vaadittujen tuomioiden ankaruudella sekä sillä, että uskoo vangittujen mahdollisesti pakenevan maasta tai välttelevän rangaistuksia muilla tavoilla.

Vangituilla ei ole vakituista kotipaikkaa Suomessa.

Syyttäjä vaatii kaikille vastaajille vankeusrangaistuksia, joista kaksi on ehdottomia rangaistuksia. Pituuksiltaan vaaditut vankeusrangaistukset ovat neljästä kuukaudesta kolmeen vuoteen ja kahteen kuukauteen.

Rikosten suunnitelmallisuuden, törkeyden ja ammattimaisuuden vuoksi syyttäjä näkee vankeusrangaistusten olevan kohtuullisia.

Syytetyt ovat myöntäneet syyllisyytensä joihinkin tekoihin, mutta kiistävät syyllistyneensä osaan rikoksista.

Suosittelemme