Verta tarvitaan potilaiden hoitoon myös kesälomakaudella. Punaisen Ristin Veripalvelu kaipaa luovuttajiksi nyt erityisesti miehiä.
Luovuttajan sukupuolella ei ole verituotteen kannalta väliä, mutta miesten rautavarastot ovat yleensä naisia suuremmat, joten miehet voivat luovuttaa verta naisia useammin.
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelusta kerrotaan, että miesten määrä luovuttajien joukossa on ollut laskussa jo useamman vuoden ajan.
Turun veripalvelun aluepäällikkö Pekka Kukko toivoo, että nyt lanseerattu alkoholiton luovutusolut houkuttelee erityisesti miehiä luovuttamaan verta.
– Jos tulee kovin kuuma kesä, tämä voisi olla hyvä vetonaula.
Veripalvelusta kerrotaan, että alkoholiton olut toimii hyvänä verenluovutuksen palautusjuomana. Sekä verenluovutusta ennen että sen jälkeen kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä.
Oluita on jaossa kaikissa verenluovutuspisteissä rajoitettu erä, sillä kyseessä on kesäajan erikoistuote.
Luovuttajia yhä vaikeampaa saada
Ajankohtaisen veritilanteen voi tarkistaa Veripalvelun sivuilta. Turun Veripalvelun aluepäällikkö Pekka Kukko kertoo, että tällä hetkellä luovuttajia käy liian vähän.
– Koko Suomen tavoite on noin 700 luovutusta per arkipäivä. Esimerkiksi viime viikon perjantaina luovuttajia kävi noin 500. Haluaisimme, että meillä olisi noin viikon varastot kaikista veriryhmistä.
Luovuttajien houkutteleminen on Kukon mukaan entistä vaikeampaa.
– Tuntuu, että luovuttajia on vuosi vuodelta hankalampi saada. Nyt joudumme mainostamaan paljon, ja tekemään kaikkemme, että saisimme luovuttajia.
Kesällä luovuttajien määrä perinteisesti vähenee. Luovuttajien määrä on myös riippuvainen säästä.
– Mitä parempi keli on, sitä hiljaisempaa meillä on. Se on ihan ymmärrettävää, että mökkeily ja rannat houkuttelevat verenluovutusta enemmän, Kukko sanoo.
Veripalvelu muistuttaa, että potilaat tarvitsevat verivalmisteita tasaisesti joka kuukausi. Etenkin hätäverta eli O negatiivisen veriryhmän verta tarvitaan sekä yleisimmän A+-veriryhmän verta.
Lisäksi esimerkiksi verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisina vain 4–5 päivää.