Hyppää sisältöön

Kurikan syväpohjavesiä on nyt koepumpattu – vettä tuntuu riittävän

Koepumppaukset ovat yksi vaihe pitkässä prosessissa. Vedenjakelu Kurikasta Vaasaan voisi alkaa aikaisintaan noin kymmenen vuoden kuluttua.

Kartta syväpohjanveden juoksutussuunitelmasta Kurkasta Vaasaan
Kuvassa sunniteltu juoksutusputki Kurikasta Vaasaan. Kuva: Vaasan Vesi
Kaje Komulainen

Kurikan laajoja ja laadukkaita pohjavesivarantoja aiotaan juoksuttaa joskus tulevaisuudessa myös Vaasaan. Tällä hetkellä on meneillään kaivojen koepumppaus.

Tutkimuksissa on koepumpattu yksitoista paikkaa, mistä on mitattu kaivojen antoisuutta.

– Vesimäärät ovat olleet lupaavia, kertoo Vaasa Veden johtaja Pekka Rouhiainen.

Hankkeen tavoitteena on turvata Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan 150 000 ihmisen ja elintarviketeollisuuden vedentarpeet. Vaasan seudulla juomavetenä käytetään tällä hetkellä Kyrönjoen vettä ja sen puhdistaminen on monimutkaista ja kallista.

Kurikan syväpohjavesihanke on vasta alkutekijöissään, sillä edessä on vielä mutkikkaat lupamenettelyt ja neuvottelut maanomistajien kanssa mahdollisesta putkilinjasta.

Mahdollinen toteutuminen tapahtuisi aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.

– Kaikki on kiinni miten saadaan lupia, sanoo Vaasan Veden johtaja Pekka Rouhiainen

Kurikassa pohjavesiä on todettu muodostuvan poikkeuksellisen laajalla alueella. Myös syväpohjaveden laatu on myös osoittautunut hyväksi. Näitä syväpohjavesiä on tutkittu monissa erillisissä projekteissa noin kymmenen vuoden ajan.

Vaasa veden lisäksi tutkimusvaiheessa on mukana Geologian tutkimuskeskus (GTK), Kurikan Vesihuolto Oy ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskus.

Suosittelemme