SDP:n sisäisessä selvityksessä on ilmennyt, että demarivaikuttaja ja työmarkkina-asiantuntija Tage Lindbergin tapauksessa on ilmennyt epäasiallista käytöstä.
Puolue ei avaa tarkemmin yksityiskohtia julkisuuteen, viestitetään SDP:stä.
Puolueen mukaan häirintäyhdyshenkilöt ovat selvittäneet Lindbergin toimia asianosaisten kesken.
– Selvityksessä ilmeni epäasiallista käytöstä. Henkilö ei ole enää mukana puolueen toiminnassa, ja asia on puolueen osalta loppuun käsitelty.
SDP:n puoluetoimisto vastasi STT:n kysymyksiin sähköpostein.
Puoluetoimiston mukaan SDP:n puoluehallitus on saanut asiasta selvityksen kesäkuun puolivälissä ja käsitellyt sen myötä tilannetta.
Puoluehallitus on linjannut puolueen yhdenvertaisuussuunnitelman päivittämisestä ja häirintätapausten nykyistä paremmista käsittelytavoista.
– Lisäksi puoluevaltuustolle on jo valmistelussa puolueen eettisten ohjeiden periaatesääntö, ja henkilökunnan ja jäsenjärjestöjen koulutusta häirintään puuttumisesta ja sen tunnistamisesta lisätään, puoluetoimisto kertoo viestissään.
SDP:n verkkosivuille on lisätty anonyymi lomake, jolla epäasiallisesta käytöksestä voi ilmoittaa.
Työsuhde Suomen Ekonomeissa päättyi
Tage Lindberg irtisanoutui Suomen Ekonomien palveluksesta sen jälkeen, kun julkisuudessa oli käsitelty hänen toimiaan.
Hänen työvelvoitteensa Ekonomeissa päättyi välittömästi, sillä hänellä ei enää ollut edellytyksiä hoitaa tehtäviään. Ekonomit on niin ikään käynnistänyt Lindbergin toimista selvityksen.
– Sisäisen selvityksen tulokset tai mahdolliset havainnot ovat luottamuksellisia, emmekä voi niitä työnantajan roolissa tuoda julkisuuteen. Olemme keskustelleet näistä asioista avoimesti sisäisesti, ja työyhteisönä katsomme jo eteenpäin, viestitti järjestö STT:lle sähköpostissaan.
MTV:n uutiset julkaisi kesäkuun alkupuolella selvityksensä siitä, että pitkäaikaisen demarivaikuttajan Lindbergin kerrottiin käyttäytyneen epäasiallisesti nuorempia naisia kohtaan. Kyse on naisten mukaan ollut ahdistavista koulutus- ja mentorointitarjouksista. Lindberg kiisti syytökset ja vetosi vitsailuun.
Lindbergin ei väitetä syyllistyneen rikoksiin.
STT ei tavoittanut Lindbergiä kertomaan omaa näkemystään.
Lue lisää: