Hyppää sisältöön

Kalle Rovanperän kehonkieli maalissa sai asiantuntijan innostumaan: ”Se voitonnälkä ei ole kadonnut mihinkään”

Sebastien Ogierin ja Kalle Rovanperän kaksintaistelu oli Safari-rallin helmiä. Asiantuntija Henri Haapamäki kertoo, miksi suomalaisten ei kannata vielä nauraa Rovanperän ylivoimalle.

Kalle Rovanperä.
Kalle Rovanperä osoitti Kenian MM-rallissa taas kypsyytensä. Kuva: EPA-EFE
Joel Sippola,
Henri Kaukonen

Toyotan Sebastien Ogier sekä Kalle Rovanperä järjestivät kiinnostavan kaksintaistelun tämänvuotisessa Kenian MM-rallissa. Kauden kolmanteen voittoonsa ajanut Ogier oli koko ajan enemmän tai vähemmän niskan päällä, mutta suomalaisnuorukainen haastoi kovaa loppuun asti.

Kaksikon välinen ero oli lopulta vain 6,7 sekuntia. Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki oli innoissaan näkemästään.

Hänen mukaansa kyseessä oli kaksikon kovin keskinäinen kamppailu.

– Kyllä tämä oli varmasti yksi kovimmista taisteluista, se on selvä asia. Kummallakin oli ongelmia, mutta niitä oli tasatahtiin. Kalle antoi vähän tasoitusta siinä, että hän joutui lähtemään aura-autona liikkeelle. Uskon, että ero olisi ollut vähän toisin päin, jos Kalle olisi saanut lähteä vähän paremmalta paikalta liikkeelle.

Kaksi vuotta sitten viimeisimmän maailmanmestaruutensa voittanut Ogier ei aja tälläkään kaudella täyttä kautta. Jotain kahdeksankertaisen maailmanmestarin kyvyistä kertoo se, että hän on tällä kaudella ainut kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan enemmän kuin kerran.

Hän on noussut korkeimmalle korokkeelle kolmessa kisassa. Ogier on jättänyt kaksi kisaa kokonaan ajamatta.

– On se rekordi käsittämättömän kova. Se on työn ja tuskan takana, kun häneltä yritetään jotain ottaa pois.

Toista MM-titteliään jahtaavaa Rovanperää pidetään Ogierin manttelinperijänä.

– Jos Kalle Rovanperä on koko sarjan ajavista ylivoimaisesti paras kuljettaja, nähdään, että Ogier on oman aikakautensa multimestari ja on sitä edelleen. Ei siellä kukaan pysty näiden herrojen vauhtiin vastaamaan, jos he vetävät täysillä, Haapamäki hehkuttaa.

Kalle Rovanperä säväytti vaikeissa olosuhteissa.

Ogierista mallia

Ogierin kylmäpäisyydestä saatiin päätöspäivänä useampi todiste. Sunnuntain toisella erikoiskokeella ranskalainen joutui ajamaan pitkään ilman takaluukkua ja takasiipeä. Tästä huolimatta Ogier ajoi selkeän pohja-ajan.

Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella moottorin ylikuumenemisongelmat olivat lähellä maksaa johtopaikan. Ogier hyödynsi kuitenkin kokemuksestaan kaiken mahdollisen ja piti eron Rovanperään sopivana ennen Power Stagea.

– Siinä nähtiin se, kuinka kovalla rutiinilla hän toimii. Otetaan osumaa, lentää peräluukku pois ja silti vedetään kovia aikoja. Rovanperän antama paine ei myöskään helpota. Virheeseen sortuminen noissa olosuhteissa on hyvin herkkää.

– Hän on mestari siinä, kuinka ajetaan niin hyvin sillä kalustolla mitä niissä olosuhteissa on. Moni nuorempi kuljettaja menettää hermonsa ja rikkoo autoaan lisää. Ogier suorittaa maksimaalisesti sen hetkiseen olosuhteeseen nähden.

Haapamäki haluaa antaa kehuja myös 22-vuotiaan Rovanperän kypsyydelle.

– Ei mitään Rovanperältä pois. Hän oli ainut, joka pystyi Ogierin kyytiin vastaamaan ja kykenee samankaltaiseen kypsään suoritukseen, vaikka hän on paljon kokemattomampi.

Sebastien Ogier hämmästytti sunnuntaina.

Rovanperän kehonkieli

Rovanperän kannalta viikonlopun tärkein asia oli, että hän pystyi kasvattamaan MM-sarjan pistejohtoaan lisää. Se on nyt 41 pistettä eli suomalaisella on varaa jättää vaikka yksi kisaviikonloppu kokonaan väliin.

Vaikka Rovanperä osaa pitää ison kuvan mielessään, hänellä on valtava halu voittaa. Tästä nähtiin esimerkki maalissa, kun Rovanperä seurasi harmistuneena Ogierin etenemistä.

– Se voitonnälkä ei ole kadonnut mihinkään. Mestaruuden myötä maha ei ole mennyt täyteen. Hänellä on karmea halu voittaa rallit. Hän ei missään nimessä tyydy kakkossijaan.

Koska Ogier ei aja täyttä kautta, Rovanperän kovimpina uhkaajina voidaan pitää tallikaveri Elfyn Evansia sekä M-Sportin Ott Tänakia. Rovanperä repi heihin kuitenkin lisää eroa. Rovanperää MM-taistossa haastaneen Hyundai-kuljettaja Thierry Neuvillen tulos hylättiin, sillä Neuvillen taustajoukkojen jäsen oli tutustunut erikoiskokeiden reitteihin sääntöjen vastaisesti.

Saadaanko enää maailmanmestaruustaistelua?

– Kyllä varmasti taistelu saadaan, mutta jos ajatellaan, että hän voi olla yhden rallin ajamatta ja johtaa silti sarjaa, on se aika selvää tällä hetkellä. Mutta jos ajatellaan, että kolmessa rallissa tulee teknisiä ongelmia, ei naurata suomalaisittain enää yhtään. Se voi kääntyä todella nopeasti, Haapamäki muistuttaa.

Esapekka Lappi.
Esapekka Lapin viikonloppu oli kaksijakoinen. Kuva: Nikos Katikis/DPPI/Shutterstock/All Over Press

Lapille kehuja

Ensimmäisessä Safari-rallissaan kilpaillut Esapekka Lappi tuskaili viikonloppuna Hyundai-autonsa kardaaniakseliongelmista. Lappi kuitenkin säväytti itselleen uusissa maastoissa ja oli tovin vahvasti kiinni kolmossijassa.

Haapamäki hehkuttaa Lapin suorittamisen tasoa.

– Todella harmittavia nämä tekniset ongelmat sekä hämmentävää, että samanlaista vikaa on useampaan kertaan. Jotain suunnitteluvirheitä on tehty kyseisiin olosuhteisiin.

Lappi kisasi kuitenkin loppuun asti. Power Stagella hän ärjyi viidenneksi nopeimman ajan. Suomalaisen kehonkieli oli kaikesta huolimatta positiivinen.

– Sanoisin, että Esapekka sai voimaa näistä keskeytyksistä. Se on ihan erilainen tilanne kuljettajalle, kun peli on menetetty. Se vapauttaa kuljettajan painetilasta.

Suosittelemme