Hyppää sisältöön

Kaksi puukotusta keskellä päivää porilaisessa lähiössä – syytetty mielentilatutkimukseen, kertoi kuulleensa ääniä päänsä sisältä

Satakunnan käräjäoikeus määräsi syytetyn mielentilatutkimukseen. Syyttäjä vaatii miehelle yli neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Kaupan edessä eristysnauhaa ja poliiseja sekä poliisiauto,
Mies puukotti kahta ihmistä Porin Pihlavassa huhtikuussa. Kuva: Mika Viljanen / Yle
Tapio Pukkila
Avaa Yle-sovelluksessa

Porissa Pihlavan kaupunginosassa huhtikuun lopussa sattuneista puukotuksista on annettu välituomio tänään Satakunnan käräjäoikeudessa.

Keski-ikäistä miestä syytetään kahdesta tapon yrityksestä ja toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen. Hänet määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna odottamaan mielentilatutkimusta.

Pääkäsittelyä lykätään siihen asti, kunnes mielentilatutkimus on suoritettu ja sitä koskeva lausunto on saapunut käräjäoikeudelle.

Syyttäjä vaatii miehelle noin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden mittaista ehdotonta vankeusrangaistusta.

Syytetty pyysi mielentilantutkimusta

Syytteen mukaan mies puukotti kahta miestä keskellä päivää Pihlavan K-marketissa ja sen läheisyydessä.

Syytetty mies kiistää syytteet tapon yrityksestä, mutta myöntää syytteet törkeästä pahoinpitelystä oikeaksi.

Mies pyysi käräjäoikeudelta, että hänelle tehdään mielentilatutkimus. Mies ei tuntenut entuudestaan uhrejaan. Hän kertoo kuulleensa ennen tekoa päänsä sisältä ääniä, jotka uhkasivat häntä tappamisella ja muulla väkivallalla.

Laiton uhkaus terveysaseman tiskillä

Syytteen mukaan mies meni puukotusten jälkeen Pihlavan terveyaseman vastaanottotiskille ja syyllistyi siellä laittomaan uhkaukseen. Syytetty myöntää tämän.

Teonkuvauksen mukaan syytetty oli ilmoittanut terveysaseman vastaanottotiskillä työskennelleelle naiselle puukottaneensa kahta ihmistä. Sen jälkeen hän oli poistunut hetkeksi ja tullut takaisin ja sanonut, että ”seuraavaksi tulee tästä” ja näyttänyt erehdyttävästi oikeaa ampuma-asetta muistuttavaa ilmapistoolia.

Suosittelemme