Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) kirjoitukset ovat nousseet tarkasteluun ministeri- ja puoluekollega Vilhelm Junnilan eroon johtaneiden käänteiden myötä.
Rantanen on viitannut väestönvaihtoon jakaessaan tekstejä väestörakenteesta. Sisäministeriö pitää salaliittoteoriaa väestönvaihdosta yhtenä äärioikeiston perusteluista väkivallalle.
Väestönvaihto on 2010-luvulla kehkeytynyt äärioikeistolainen salaliittoteoria, jonka mukaan versiosta riippuen esimerkiksi jonkinlainen globalistinen eliitti tai juutalaiset pyrkisivät maahanmuuton avulla korvaamaan valkoisen väestön ei-valkoisella.
Rantanen on viimeksi maaliskuussa käyttänyt Twitterissä väestönvaihtoa aihetunnisteena, kun hän on jakanut Espoon väestöjakaumaan liittyvän twiitin.
STT tai Yle eivät tavoittaneet Rantasta kommentoimaan asiaa. Hän viittasi siihen kuitenkin Twitterissä illansuussa.
– En usko salaliittoihin. Tilastojen osoittama väestöpaine Eurooppaan ja sitä seuraava demografinen muutos on tosiasia. Maahanmuuton seurauksista on voitava puhua myös tältä osin ilman leimaantumista, Rantanen kirjoittaa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi perjantaina Brysselissä, että ei tunne Rantasen kirjoituksia ja aikoi tutustua niihin.
Suojelupoliisi on katsonut vuoden 2020 vuosikirjassaan, että väestönvaihto on yksi huomionarvoisista äärioikeistolaisen terrorismin aatteellisista vaikuttimista. Siinä myös todettiin, että väestönvaihtoteoriaan pohjaavat näkemykset ovat korostuneet useassa äärioikeistolaisessa terrori-iskussa.
Yksi tunnetuimmista tapauksista on Uuden-Seelannin Christchurchin terrori-isku kahteen moskeijaan. Neljän vuoden takaisessa iskussa kuoli 51 ihmistä.
#Väestönvaihto
Rantanen on viitannut väestönvaihtoon Twitterissä jo helmikuussa 2021. Hän kritisoi tuolloin Helsingin Sanomien artikkelia, joka käsitteli Afrikan väestönkasvua.
– Tätä menoa ennen vuosisadan loppua, Eurooppa on osa Afrikkaa ellei meno ja politiikka muutu. Mutta jotkut tosiaan sitä saattavat halutakin, Rantanen kirjoitti.
Yhdeksi aihetunnisteeksi tekstilleen hän oli kirjoittanut väestönvaihdon.
Sisäministeriö on käsitellyt väestönvaihtoteoriaa kansallisen väkivaltaisen radikalismin ja ekstremismin ennaltaehkäisyn toimintaohjelmassaan vuosille 2019–2023. Ministeriön mukaan tässä salaliittoteoriassa kansallista identiteettiä ja valkoista rotua pidetään uhattuna maahanmuuton vuoksi ja äärioikeisto on perustellut sillä väkivaltaansa.
STT olisi halunnut kysyä sisäministeri Rantaselta hänen väestönvaihtoon viittaavasta kirjoituksestaan ja hänen johtamansa ministeriön väestönvaihtoteoriaa koskevasta arviosta. Rantanen kuitenkin ilmoitti tekstiviestitse torstaina, että hänellä ei ole kyseisestä kirjoituksestaan kommentoitavaa. Myöskään Yle ei ole tavoittanut Rantasta kommentoimaan asiaa.
Rantanen on käyttänyt väestönvaihtoa aihetunnisteena Twitterissä myös tämän vuoden maaliskuussa. Tuolloin hän jakoi Espoon kaupungin twiitin vieraskielisen työikäisen väestön osuudesta Espoossa.
– Väestön vaihtumiseen liittyvät puheet ja nönnönnöö.., Rantanen kirjoitti saatesanoina.
Sisäministeriö ohjaa ja valvoo poliisitoimintaa ja tulosohjaa Maahanmuuttovirastoa. Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen turvallisuus- ja tiedustelupalvelu.
Rantasen sivuilta siivottu maininta sinisilmäisyydestä
Sisäministeri Rantasen kotisivujen esittelytekstistä on poistunut virke, jossa leikitellään sinisilmäisyys-termillä.
Sivuillaan Rantanen kirjoittaa: ”Minulle Suomi ja suomalaiset tulevat kaikessa päätöksenteossa aina ensin. En ole valmis siihen, että suomalaisten turvallisuus ja yhteisesti kerätyt veroeurot käytetään muiden eduksi jos omat siitä kärsivät.”
Aiemmin kappale päättyi virkkeeseen ”Meidän ei pidä olla niin sinisilmäisiä, että pian emme ole sinisilmäisiä”. Nyt virke on poistettu sivuilta.
Aiempi versio löytyy yhä verkkosivujen aiempia versioita tallentavasta Wayback machine -palvelusta.
Viimeisin tallennus sivuversioista palvelusta löytyy viime viikon maanantailta 18. kesäkuuta, ja sinisilmäisyys-maininta oli tuolloin vielä mukana. Ylen tiedossa ei ole, koska se on Rantasen sivuilta poistettu.
Väestönvaihdos myös Tavion ja Meren puheissa
Rantanen ei ole ainoa perussuomalainen poliitikko, jonka puheissa väestönvaihto terminä on pyörinyt.
Nykyinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, silloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Ville Tavio sanoi vuonna 2019 Ylen Politiikkaradiossa valtion järkevästä taloudenpidosta ei ole mitään hyötyä, jos maa on aina ”kaupan”.
Hän taustoittaa sanomistaan sillä, kuinka vapaan markkinatalouden takia valtiot miehitetään, koska valtioissa on käynnissä niin kutsuttu väestönvaihdos.
Valtioiden miehittäminen tarkoittaa esimerkiksi silä, että ulkomaalaistaustaisen väestön lisääntyessä Suomi ei ole enää suomalaisten kansallisvaltio ja kun näin käy, myös ulkomaalainen valta lisääntyy, Tavio selittää.
Tavio korjasi heti seuraavassa lauseessa väestönvaihdoksen väestönmuutokseksi, jota useammin käytetään demografiassa.
Tuoreempi esimerkki väestönvaihdos-termin käytöstä on tältä vuodelta. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja Leena Meri olivat helmikuussa A-studion vieraina keskustelemassa työperäisestä maahanmuutosta.
Kokoomus olisi Valtosen mukaan valmis tuplaamaan Euroopan unionin ulkopuolelta tulevien työluvat, minkä Meri tyrmäsi sanomalla sen kuulostavan siltä, että kokoomuksen luvut kuulostavat väestönvaihtoa.
Mitä Orpon nollatoleranssi tarkoittaa?
Pääministeri Petteri Orpo sanoi torstaina EU-huippukokouksen alla Brysselissä, että ministereille on nollatoleranssi ääriliikkeille flirttailun kanssa.
– On aivan selvää, että ministerinä toimiessa mitään flirttailua ääriliikkeisiin, natsismiin, antisemitismiin – mitään sellaista ei hyväksytä. Tässä täytyy olla ministereille täysin nollatoleranssi, hän sanoi.
STT palasi asiaan Orpon tiedotustilaisuudessa Brysselissä perjantaina ja kysyi Rantasen kirjoituksista. Orpo ei kuitenkaan kertomansa mukaan tuntenut niitä ja aikoi tutustua.
Millaisilla konkreettisilla toimilla Orpo aikoo vaalia nollatoleranssia?
Orpo sanoi, että konkreettiset toimet ovat hallituksen piirissä käytävä keskustelu tapahtumista, pelisäännöistä ja siitä, mikä on sopivaa.
– Mutta sitten toinen on se, minkä sanoin jo keskiviikkona. Ennen kaikkea arvioin sitä, miten ministeri toimii työssään.
Orpon mukaan se tarkoittaa sitä, että ministeri hoitaa työnsä niin, että ministeri noudattaa hallitusohjelman periaatteita ja kaikkien allekirjoittamia periaatteita.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi Rantasen kirjoittelua koskevaa huomiota Twitterissä perjantaina iltapäivällä.
– He ovatkin jo seuraavien perussuomalaisten kimpussa. Sisäministeri Mari Rantanen näyttää olevan paraikaa kohteena. Hallituksen tulee olla yhtenäinen, mikäli se haluaa tällaisena jatkaa, Purra kirjoittaa.
Henriksson: ”Kuulostaa rajulta ajatukselta”
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi STT:lle puhelimitse, ettei ole tietoinen Rantasen kirjoituksista.
– Ei minulla ole aikaa käydä yksittäisten kansanedustajien tai ministereiden sosiaalista mediaa lävitse, Henriksson kommentoi.
– Lähden siitä, että kaikki jotka ovat ministerivalan vannoneet toimivat sen mukaisesti.
STT kysyi Henrikssonilta, mitä mieltä tämä on siitä, että Rantanen on kirjoittanut väestönvaihdosta.
– Kuulostaa rajulta ajatukselta. Se on minulle täysin vieras ajatus, Henriksson sanoi.
– Hallituksen tehtävä on tietysti kaikissa olosuhteissa edistää demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Siitä on pidettävä lujasti kiinni, hän lisäsi.