Mellakointi jatkui Ranskan eri kaupungeissa perjantain ja lauantain välisenä yönä, neljättä yötä peräjälkeen.
Lauantain vastaisen yön tapahtumia kuvailtiin kuitenkin jonkin verran vähemmän väkivaltaisiksi kuin edeltäviä öitä.
Laajoja levottomuuksia on silti ollut eri puolilla maata. Esimerkiksi Marseillessa ryösteltiin kauppoja ja sytytettiin autoja palamaan. Mellakoitsijat ryöstivät muun muassa asekaupan.
Lyonissa turmeltiin rakennuksia ja Pariisin esikaupungissa Nanterressa, jossa levottomuudet käynnistyivät poliisin ammuttua 17-vuotiaan nuorukaisen, poltettiin autoja.
Ranskan viranomaisten mukaan viime yön mellakoissa pidätettiin yli 1 300 ihmistä. Yöllä sisäministeri Gérald Darmanin luonnehti viime yön väkivaltaisuuksia aiempaa lievemmiksi. Silti ainakin 79 poliisia loukkaantui.
Lauantaina kerrottiin, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron lykkää mellakoiden ja levottomuuksien vuoksi sunnuntaille suunniteltua valtiovierailuaan Saksaan.
Ranskan jalkapallomaajoukkue on kapteeninsa Kylian Mbappén johdolla vedonnut mellakoiden lopettamiseksi.
Ranskan ravintoloita ja hotelleja edustava liitto sanoo matkailijoiden ryhtyneen perumaan varauksiaan mellakoinnin vuoksi.
Mellakointi alkoi sen jälkeen, kun poliisi ampui tiistaina 17-vuotiaan pojan kuoliaaksi yritettyään pysäyttää tämän kuljettaman auton. Poliisi väitti kyseessä olleen itsepuolustus, mutta tilanteesta kuvatut videot ja silminnäkijäkertomukset eivät tue väitettä.
Ampujan on kerrottu pyytäneen anteeksi pojan perheeltä.
Pojan äiti on sanonut, että ampujalla oli rasistinen motiivi, koska poika oli arabi.
Lähteet: AFP, AP