KuPS hyödynsi tilaisuutensa ja repi kolmen pisteen eron kilpailijoihinsa, kun se voitti lauantaina FC Lahden runsasmaalisessa ottelussa 4–3. Aiemmin lauantaina muut kärkijoukkueet HJK sekä SJK olivat jääneet 1–1-tasapeleihin.
Ottelun hahmo oli kaksi komeaa maalia laukonut Joona Veteli, joka nosti kauden maalimääränsä viiteen ja kohosi liigan maalipörssissä kuudenneksi, toiseksi parhaaksi suomalaiseksi seurakaveri Urho Nissilän jälkeen.
– Meillä on paljon pelaajia, jotka pystyvät tekemään maaleja. Se on tärkeää, että pystymme ottamaan voittoja, Nissilä sanoi ottelun jälkeen.
Edellisessä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan KuPSilla oli vaikeuksia viimeistelyssä ja se hävisi 0–1. Nissilä kertoi, että viimeistelyyn kiinnitettiin valmentaja Jani Honkavaaran johdolla huomiota ennen lauantain ottelua.
– Hieno parannus viime pelistä, vaikka päästettiin kolme maalia, mikä on liikaa. Mutta hienoa, että tehtiin neljä maalia, ollaan tyytyväisiä siihen.
– KuPSilla oli harvinaisen paljon epäselviä tilanteita ja miehen merkkauksia, Yle Urheilun asiantuntija Antti Pohja sanoi.
Ottelussa nähtiin kolme maalia ensimmäisten 19 minuutin aikana. Nissilä vei kuopiolaiset johtoon, kun hän laukoi Gabriel Bispon hänelle rinnalla pudottaman pallon tulisesti alakulmaan.
Lahti tuli muutaman minuutin päästä tasoihin, kun KuPS-puolustus hölmöili ja Altin Zeqiri pääsi siirtämään pallon maaliin.
Pian KuPSin Veteli sai jalkansa vapaaksi ja laukoi 2–1-johtolukemat nopean syöttökuvion päätteeksi rangaistusalueen tuntumasta.
Toisella puoliajalla Matheus Alves puski lukemat 2–2:een. Veteli iski kuitenkin uudestaan ja laukoi pallon maaliin, tällä kertaa boksin sisäpuolelta.
Saku Savolainen niittasi voittomaalin 69. minuutilla. Lahti tuli vielä Alvesin toisella osumalla maalin päähän.
Sarjajumbo VPS yllätti
Vaasassa sarjajumbo VPS katkaisi viiden ottelun tappioputkensa Veikkausliigassa, kun se peittosi Interin 3–0. VPS oli voittanut sarjassa viimeksi 5. toukokuuta.
Samu Alanko puski vaasalaiset johtoon kulmapotkusta 8. minuutilla Roni Huddin keskityksestä. VPS tuplasi johtonsa, kun Jesper Engström katkaisi Interin syötön ja pelasi pystypallon nigerialaiskärki Peter Godly Michaelille, joka leikkasi keskelle ja sijoitti pallon tarkasti oikeaan alanurkkaan.
Interin ilta synkkeni reilun tunnin pelin jälkeen, kun Juho Hyvärinen ajettiin suoralla punaisella ulos hänen pysäytettyä läpiajoon karkaamassa olleen Huddin. Hudd antoi tilanteesta vihelletyn vapaapotkun, ja Mikko Pitkänen tuikkasi Inter-vahti Eetu Huuhtasen eteensä torjuman pallon verkkoon.
Honka lähellä isoa voittoa
Mestarisuosikki HJK jäi toista kertaa peräkkäin tasapeliin ja oli lähellä kärsiä tappion, kun se tasasi pisteet Hongan kanssa maalein 1–1.
Honka oli yli puoli tuntia kiinni täydessä pistepotissa Otso Koskisen maalilla, mutta HJK kampesi tasoihin aivan varsinaisen peliajan lopulla.
HJK sai rangaistuspotkun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla kotijoukkueen Lauri Laineen pelattua huolimattomasti palloa kädellään omalla rangaistusalueellaan.
Vieraiden Bojan Radulovic laittoi pallon varmasti maaliin. Osuma oli HJK-hyökkääjälle kauden kymmenes.
SJK vaikeuksissa Tampereella
Kolmantena olevalla SJK:lla oli tilaisuus siirtyä sarjakärkeen vierasvoitolla Ilveksestä. Tuloksena oli kuitenkin 1–1-tasapeli sateisella Ratinan stadionilla.
Petteri Pennanen vei isännät pilkulta johtoon, kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenisen minuuttia. Rankkaria edelsi tilanne, jossa SJK:n maalivahti Ovie Ejeheri kaatoi Ilves-hyökkääjä Adam Larssonin.
SJK nousi Jaime Morenon rankkarilla tasoihin, kun tuomari katsoi Ilveksen puolustajan Umar Mohammed torjuneen pallon kädellään ja antoi tälle punaisen kortin.
Sarjassa kolmantena oleva SJK on HJK:n kanssa kolme pistettä KuPSin perässä. Seinäjokelaisilla on kaksi ottelua kärkikaksikkoa vähemmän pelaamatta.
Coffey osui taas
Neljäntenä Veikkausliigassa majaileva AC Oulu kyykytti kotonaan Hakaa 3–0.
Oululaiset siirtyivät reilun viiden minuutin tehohetkellä 3–0-johtoon ensimmäisellä puoliajalla. Niklas Jokelainen upotti avausmaalin rangaistuspotkusta Hakan Eero-Matti Auvisen käsivirheen jälkeen.
Hetkeä myöhemmin isäntien Noah Pallas liukui palloon päätyrajalla ja syötti takatolpalle, josta Ashley Coffey viimeisteli varmasti. Riku Selander puski 3–0-maalin Jokelaisen kulmapotkusta.
Coffey on tehnyt tällä kaudella yhdeksän maalia ja taistelee tiukasti maalipörssin kärkipaikasta kymmenen kertaa osuneen HJK:n Bojan Radulovicin kanssa.
Päivän kuudennessa ottelussa KTP ja IFK Mariehamn pelasivat 0–0-tasapelin.