Kajaanissa Kainuun Voima -voimalaitoksen kattilasiilossa sunnuntain vastaisena yönä alkanutta tulipaloa sammutetaan edelleen, Kainuun pelastuslaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan.
Palo on saatu rajattua siiloon, jossa säilytetään voimalaitoksen polttoaineena käytettävää puuainesta. Mahdollisista häiriöistä energiantuotantoon ei vielä ole tietoa.
Pelastuslaitoksen tilannekeskuksen mukaan siilossa on kattilaan menevää polttoainetta kymmeniä tai satoja kuutioita, ja siiloa kuvaillaan kohtuullisen isokokoiseksi. Lisäksi siilo on tilannekeskuksen mukaan hankalahkossa paikassa.
Kohde sijaitsee 6. kerroksesta ylöspäin ja on sokkeloinen, pelastuslaitos kertoo. Lisäksi siilo sijaitsee osin muiden tuotantotilojen sisällä.
Puoliltapäivin sunnuntaina kohteessa oli vielä 9 yksikköä. Palon sammutus jatkuu pitkälle sunnuntai-iltaan, pelastuslaitos ennakoi.
Palon syttymissyyn epäillään olevan hakekuljettimen toimintahäiriö, pelastuslaitos tiedottaa.
Hälytysvastetta nostettiin kesken sammutustöiden
Rakennuspalosta tuli alkujaan ilmoitus keskisuurena rakennuspalona, mutta se päivittyi sittemmin suureksi rakennuspaloksi.
Tilannekeskuksen mukaan vastetta nostettiin, jotta sammutustöihin saataisiin lisää väkeä ja yksiköitä. Jatkotiedotteen mukaan hälytysvasteen nostamisella pyritään turvaamaan pelastustoimen jatkuvuus ja toimintakyky pitkittyneessä tehtävässä.
Kohteeseen hälytettiin yhteensä 17 pelastuslaitoksen yksikköä.
Palo ei ole aiheuttanut vaaraa tai savunmuodostusta tehdasalueen ulkopuolelle eikä henkilövahinkoja aiheutunut.
Kainuun Voima -höyryvoimalaitos sijaitsee Renforsin Rannan yritysalueella. Se tuottaa alueen yrityksille prosessihöyryä ja Kajaanin kaukolämpöverkkoon kaukolämpöä
Juttua päivitetty 2.7.2023 kello 8.46 kauttaaltaan uusilla tiedoilla Kainuun pelastuslaitokselta ja kello 13.00 jälleen pelastuslaitoksen tuoreimmilla tiedoilla.